Hyppää pääsisältöön

Roger Moore – veijari vai pyhimys?

James Bondina ja Pyhimyksenä hurmannut brittinäyttelijä Roger Moore (1927-2017) nähtiin toimittaja Maarit Tastulan vieraana Yhden illan pysäkissä vuonna 1993. Suomessa vieraillut Moore kertoi myös vähemmän tunnetusta roolistaan Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä.

Mooren läpimurto oli tv-sarja Pyhimys, jota on esitetty useaan otteeseen Suomessakin.

Mooren ensimmäinen Bond-elokuva oli vuonna 1973 valmistunut "Live an let die".

Uuden pääosan esittäjän myötä Bond-hahmo sai aivan uutta pilkettä silmäkulmaan. Katsojille se merkitsi naurunremakkaa jännityksen lomassa.

Moore näytteli pääroolin yhteensä seitsemässä Bond-elokuvassa, joista viimeisin oli Kuoleman katse vuodelta 1985.

Nykyisin Roger Moore tunnetaan työstään Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä.

Vielä 79-vuotiaana veteraaninakin eli lokakuussa 2007 Moore ilmoittautui vapaaehtoiseksi James Bond -elokuviin. Tosin nyt hän haluaisi konnan rooliin, sillä vuorosanat on niissä nasakampia.

Roger Mooren Bond-roolit

Elä ja anna toisten kuolla 1973
007 ja kultainen ase 1974
007 rakastettuni 1977
Kuuraketti 1979
Erittäin salainen 1981
Octopussy - mustekala 1983
007 ja kuoleman katse 1985

Kommentit
  • Hiihtokoulussa vedettiin sukset jalkaan ysäritunnelmissa

    Pikku Kakkosen hiihtokoulu opetti hiihdon saloihin.

    "Suk-suk-suk-sukset ja sau-sau-sau-sauvat" mukaan ja ladulle! Ysärimuotia ja -fiilistä tarjoileva Hiihtokoulu opetti lama-ajan lapsille hiihtämisen perusteita. Hiihtokoulu esitettiin Pikku Kakkosessa ensimmäistä kertaa vuonna 1996 ja sen oppeja voi katsoa nyt pysyvästi Areenasta.

  • ”Nyt sattu muuten Juhaa leukaan” – Kummelin Koistisen kootut kikkailut

    Legendaarinen ja hyväleukainen hätähousu vauhdissa.

    Juha Koistinen jos kuka on syntynyt muurahaisia housuissaan. Mies käyttää käytännössä kaiken vapaa-aikansakin holtittomaan kikkailuun ja heilumiseen. Maskuliinisella leukaluustolla varustettu veikkonen pitää kuitenkin koheltamisellaan työpaikkansa ilmapiirin keveänä. Timo Kahilaisen esittämän Koistisen kikkoja nähtiin Kummelissa vuosina 1993 sekä 1994.

  • Formulaliukua ja rokkia – Luisteluleikit Laura Lepistön, Valtter Virtasen ja muiden taitoluistelutähtien opastuksella

    Taitoluistelijat opettavat lapsille luistelua ja leikkejä.

    Miten sopii yhteen pingviinikävely ja luistelu? Taitoluistelijatähdet opettavat lapsille luistelua ja hauskoja leikkejä Pikku Kakkosen ja Suomen Taitoluisteluliiton ohjelmasarjassa vuodelta 2008. Luistimilla voi kokeilla vaikka formulaliukua, kisarokkia, merikotkahyppyjä tai rallijarrutusta. Luisteluoppaina ovat mm. Kiira Korpi, Laura Lepistö, Susanna Pöykiö ja Valtter Virtanen. Katsomisen jälkeen näitä temppuja voi lähteä jäälle testaamaan!

  • "Lennä Nykäsen Matti, lennä" – Sleepy Sleepers livenä Tulilinjalla

    Lahtelainen huumoripumppu provosoi Tampereella 1990.

    Lahtelainen huumorirock-yhtye Sleepy Sleepers esiintyi helmikuusssa 1990 Tampereen Tullikamarilla. Suorana lähetyksenä esitetyn Tulilinja-ohjelman konsertin päätöskappaleena kuultiin oodi maailman parhaalle mäkihyppääjälle: Nykäsen Matille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto