Hyppää pääsisältöön

Paavi Johannes Paavali II Suomessa

Katolisen kirkon päämies paavi Johannes Paavali II vieraili Suomessa vuonna 1989. Hän osallistui Turun tuomiokirkossa pidettyyn ekumeeniseen rukoustilaisuuteen.

Paikalla Suomen kansallispyhätössä olivat Suomen kristillisten kirkkojen johtajat, mm. arkkipiispat John Vikström ja Johannes.

Rukoustilaisuudessa paavi otti voimakkaasti kantaa eri kristillisten kirkkojen yhteistyön puolesta.

Karol Jozef Woityla syntyi Wadowicessä Puolassa 18. toukokuuta 1920.

Hänet valittiin katolisen kirkon johtoon vuonna 1978. Pidetty paavi sai kritiikkiä konservatiivisuudestaan mm. ehkäisy- ja aborttikysymyksissä.

Johannes Paavali II kuoli 2. huhtikuuta vuonna 2005. Hänen terveydentilansa oli erittäin heikko jo vuosia, mutta erityisen huono kuolemaa edeltäneinä kuukausina.

Johannes Paavalin seuraajaksi nimettiin saksalaissyntyinen kardinaali Joseph Ratzinger, joka otti nimekseen Benedictus XVI.

Teksti: Paavo Rytsä