Hyppää pääsisältöön

Aino Ackté: Faust - Jalokiviaaria

Sopraano Aino Ackté (1876–1944) oli yksi 1900-luvun alun suomalaisen oopperataiteen uranuurtajista ja merkittävä kansainvälisen uran tehnyt oopperadiiva. Acktén esiintyminen Pariisin Suuressa Oopperassa 1897 Faustissa oli menestys, ja hänet kiinnitettiin Pariisiin kuudeksi vuodeksi. Ohessa kuullaan oopperan 3. näytöksen Jalokiviaaria (Ah! Je ris de me voir) levytettynä Pariisissa 1905.

Aino Ackté oli huomattava kulttuuripersoona, joka ajoi suomalaisen kulttuurin asiaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Pariisin maailmannäyttelyssä 1900 hän oli aktiivisesti järjestämässä suomalaisen musiikin konsertteja. Vuonna 1911 Ackté oli mukana perustamassa Suomalaista oopperaa, mutta riitaantui ja lähti. Vuosina 1912–1916 ja 1930 hän järjesti kesäisin oopperajuhlia Savonlinnaan.

Margaretan rooli Gounod´n Faustissa oli pitkään Acktén ohjelmistossa. Oopperan 3. näytöksen Jalokiviaaria (Ah! Je ris de me voir) hän levytti neljä eri kertaa. Pariisissa Fonotipialle äänitetyssä vuoden 1905 versiossa laulajatar kuuluttaa alussa itse: "Faust: L´air des bijoux, chante´ par madame Aino Ackté" (vapaasti suomennettuna: "Faust: Jalokiviaaria, laulaa rouva Aino Ackté").

Tietolaatikko

Aino Ackté (oik. Achté) syntyi 23.4.1876 Helsingissä. Vanhemmat mezzosopraano Emmy Achté ja säveltäjä-kapellimestari Lorenz Nikolai Achté opettivat 1880-luvulla perustamassaan Helsingin lukkari- ja urkurikoulussa.

Varhaisimman laulunopetuksen Ackté sai äidiltään. Ensikonsertin hän piti 17-vuotiaana. 1894 hänet hyväksyttiin opiskelemaan laulua Pariisin konservatorioon Edmond Duvernoyn johdolla. Kolme vuotta myöhemmin hän debytoi Pariisin Suuressa oopperassa Margaretan roolissa Charles Gounod´n Faustissa.

Menestyksekäs debyytti johti kuuden vuoden kiinnitykseen (1897-1903). Monien lyyristen roolien lisäksi Ackté lauloi myös dramaattisia osia muun muassa Wagnerin oopperoissa (Tannhäuser, Lohengrin). Vuodet 1904-06 Ackté oli kiinnitettynä New Yorkin Metropolitan-oopperaan ja myöhemmin Lontoon Covent Gardeniin. Merkittävimpänä roolityönään laulajatar piti Richard Straussin Salome-oopperan nimiosaa. Roolista tuli hänelle lähes pakkomielle, joka sai täyttymyksensä 1910 Covent Gardenissa sir Thomas Beechamin johdolla.

Kansainvälisen uransa Ackté lopetti jo 1913, mutta esiintyi vielä kotimaassa. Jäähyväisnäytäntö Suomalaisessa oopperassa oli vasta 1920 Giacomo Puccinin Toscassa, joskin hän vielä 54-vuotiaana 1930 lauloi viimeisillä järjestämillään Savonlinnan oopperajuhlilla Madetojan Pohjalaisissa nuoren Liisan osan, tosin erityispyynnöstä.

Aktiivisen oopperauransa aikana Ackté piti myös runsaasti soolokonsertteja ympäri Suomea. Levytyksiä hän teki noin kymmenen vuoden ajan 1902-13, mutta pääpaino oli 1900-luvun alussa, jolloin hän oli vielä Pariisin Suuren oopperan tähti.

Laulajanuransa jälkeen Ackté toimi laulupedagogina, vahvana kulttuurivaikuttajana ja vuodet 1938-39 myös Suomalaisen oopperan johtajana.

Aino Ackté kuoli haimasyöpään 68-vuotiaana 8.8.1944 Vihdin Nummelassa.

Teksti: Johanna Nuorivaara

Kommentit
  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto