Hyppää pääsisältöön

Aune Antti: Vallinkorvan laulu

Kansainvälisen uran luonut sopraano Aune Antti (1901-1983) oli Suomessa erityisen tunnettu konserttisolisti, radioesiintyjä ja suomalaisen laulumusiikin tulkki.

Tietolaatikko

Kerttu Aune Anttonen syntyi Lappeenrannassa 23.12.1901. Savonlinnassa vietettyjen kouluvuosien jälkeen hän opiskeli laulua (1916-19) sekä Helsingin musiikkiopistossa Axel von Kothenin johdolla että yksityisesti Anna Hagelstamin oppilaana. Ulkomaiset opinnot suuntautuivat Pariisiin ja Wieniin, joissa tärkeimmäksi opettajaksi ja uran tukijaksi nousi Therese Leschetizky.

Ensikonsertti oli Helsingissä 1931. Kansainvälinen läpimurto tapahtui 1936 juuri Therese Leschetizkyn ansiosta. Hän kutsui Antin laulamaan konserttisolistiksi Wienin juhlaviikoille kuultuaan laulajattaren esiintymisen Suomen radiossa. Sopimus poiki toisenkin konsertin Wienissä ja muita konserttiesiintymisiä Budapestissa, Baselissa, Pariisissa ja Berliinissä.

Keväällä 1937 Salzburg International Opera Guild kutsui Antin koelauluun ja tarjosi sopimusta kiertueelle Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Laulajatar sai matkalle pääosat Mozartin Cosi fan tuttessa ja Rossinin Gambiale de matrimoniossa. Harjoituksineen kiertue kesti noin vuoden. Samalla matkalla Antti piti kymmenisen konserttia amerikansuomalaisille ja teki lukuisia radioesiintymisiä.

Omat soolokonsertit ja esiintymiset solistina sinfoniakonserteissa veivät Antin mm. Norjaan, Tanskaan, Saksaan, Unkariin, Itävaltaan ja Ranskaan. Georg Schneevoigtin kanssa hän teki konserttikiertueen myös Portugaliin.

Sota-aikana Antti esiintyi aktiivisesti hyväntekeväisyystilaisuuksissa ja rintamalla. Hänen "hovisäestäjänään" toimi Kosti Vehanen. Vuodesta 1940 kymmenen vuoden ajan Antti esiintyi säännöllisesti Ruotsissa sinfoniakonserttien solistina. Suomen hyväksi pidetyissä konserteissa hän lauloi yhdessä muun muassa Hjördis Schymbergin ja Jussi Björlingin kanssa. Suomessa hän oli yksi suosituimmista radioesiintyjistä.

Suomalainen laulumusiikki oli Antin erikoisalaa. Hän on esiintynyt muun muassa Leevi Madetojan, Ilmari ja Väinö Hannikaisen, Eino Linnalan, Einari Marvian ja Erik Bergmanin sävellyskonserteissa. Aivan erityisesti hänet muistetaan Yrjö Kilpisen laulujen sielukkaana tulkitsijana. Hän lauloi monia Kilpisen laulusarjoja kokonaisina tai osittain myös kantaesityksissä.

Aktiivisen laulajauransa Antti lopetti 1960. Hän ryhtyi laulupedagogiksi perustamaansa yksityiseen laulustudioon Helsingissä.

Aune Antti kuoli 27.8.1983.

Maailmalla Antti niitti mainetta lähinnä konserttilaulajana, mutta esiintyi myös oopperassa.

Äänilevyjä Antti teki 1940- ja -50 -luvuilla. Hän levytti pääasiassa suomalaisia yksin- ja kansanlauluja. Anneli -nimimerkin takana hän levytti myös kevyempää ohjelmistoa, operettisävelmiä ja saksalaista elokuva- ja viihdemusiikkia.

Oskar Merikannon "Vallinkorvan laulu (op.24/2)" on sävelletty 1800-luvun lopulla näytelmään "Ruukin jaloissa". Antti tallensi tulkintansa Saksan radiossa 1944 Kosti Vehasen säestämänä.

Teksti: Johanna Nuorivaara

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto