Hyppää pääsisältöön

Pasi Jääskeläinen: Tammerkosken sillalla

Pasi Jääskeläistä (1869-1920) voidaan pitää suomen kielellä lauletun populaarimusiikin kantaisänä.

Tietolaatikko

Pasi Jääskeläinen syntyi Haapavedellä 30.5.1869. Käytyään Oulun lukkari-urkurikoulun hän kokeili monia ammatteja, mutta hakeutui lopulta teatteriin. Vuonna 1897 hän oli Aino Haverisen kanssa perustamassa Uutta teatteria. Varsinaisen elämänuransa hän löysi, kun ryhtyi esittämään humoristisia kansanlauluja kanteleen säestyksellä.

Jääskeläisen läpimurto oli Helsingin Ylioppilastalolla 9.12.1900 pidetty konsertti, jossa avustajana oli Oskari Merikanto.

Tästä alkoivat suuren suosion saavuttaneet kiertueet, jotka jo vuonna 1902 ulottuivat Amerikkaan asti, sikäläisten siirtosuomalaisten keskuuteen. Kiertueiden yhteydessä Jääskeläinen markkinoi itse suunnittelemiaan, Haapavedellä valmistettuja kanteleita. Kun Helsingissä vuonna 1904 järjestettiin ensimmäinen suuri levytystilaisuus, oli itsestään selvää, että Jääskeläinen oli levylaulajien joukossa.

Myöhemmin Jääskeläinen palasi myös teatterin puolelle ja kirjoitti operetin "Laivan kannella", johon musiikin sävelsi Emil Kauppi.

Pasi Jääskeläinen kuoli Helsingissä 23.1.1920

Suosittu näyttelijä ja kanteleensoittaja kierteli vuodesta 1899 alkaen ympäri Suomea pitämässä konsertteja. Hän kuului myös suomalaisen äänilevyn pioneereihin ja oli mukana ensimmäisessä Helsingissä järjestetyssä levytystilaisuudessa 1904.

Jääskeläinen teki vuosina 1904-1911 useita kymmeniä levyjä.

Jääskeläisen sanoittama "Tammerkosken sillalla" on äänitetty Gramophone-levymerkille vuonna 1904. Laulaja säestää.

Teksti: Pekka Gronow

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto