Hyppää pääsisältöön

J. O. Mallander taiteesta ja vapaudesta

Helsinkiläinen kuvataiteilija ja kriitikko arvioi perinteisen taiteilijan vapauden menettäneen merkityksensä: yleisö ei enää piitannut siitä, onko taide vapaata vai ei.

Jan-Olof Mallander (s. 1944) oli mukana undergroundyhtye Spermissä ja julkaisi 1960-luvulla myös pari omaa levyään, joista tunnetuin on presidentinvaalien ääntenlaskentaa sisältävä single 1962/1968.

1960-luvun lopulla Mallander päätoimitti "kapinallisten kuvataiteilijoiden" Iiris-lehteä.

Vaihtoehtonäyttelyiden järjestäminen johti hänet vuonna 1971 perustamaan Cheap Thrills -galleriaa, josta sittemmin sikisi Kasvisravintola.

Mallander on toiminut myös mm. Dagens Nyheterin kuvataidekriitikkona.

Vaihtoehtoinen elämännäkemys ja itämaiset uskonnot ovat näkyneet myös Mallanderin tuotannossa, jonka keskeisiä maamerkkejä ovat mm. 1960-luvun lopun ekologiset "paperiveistokset" (maisemakortteihin tehtyä maisemataidetta) ja myöhemmät minimalistiset tiili-installaatiot.

Tv-haastattelussa vuonna 1969 Mallander toteaa nuorison vaativan täydellistä vapautta. Tällaisten vaatimusten esittäminen kuuluu jokaisen sukupolven oikeuksiin.

Teksti: Jukka Lindfors