Hyppää pääsisältöön

Tuusulanjärven taiteilijayhteisön maisemissa

Kultakauden taiteilijayhteisö muodostui 1800-1900 –lukujen vaihteessa Tuusulanjärven itäisellä rannalla sijaitsevalle Rantatien huvila-alueelle.

Tietolaatikko

Aleksis Kivi (1834-1872) vietti elämänsä viimeiset kuukaudet Tuusulassa, ennen taiteilijayhteisön syntyä.

Monet tuon ajan keskeisimmistä vaikuttajista asuivat Tuusulan Rantatien huviloissa, muun muassa Jean Sibelius, Pekka Halonen, Juhani Aho ja Eero Järnefelt.

Vakituisesti alueella asuneiden taiteilijoiden lisäksi huviloissa lomaili ja työskenteli joukko tunnettuja kirjailijoita ja kuvataiteilijoita.

Vuonna 1949 kuvatussa filmissä selostetaan Aholan, Ainolan ja Halosenniemen historian lisäksi Tuusulan nähtävyyksiä sekä muun huvila-asutuksen vaiheita; mm. Onnelan, Lepolan, Syvärannan ja Erkkolan.

Ainolassa kuvatussa jaksossa nähdään itse säveltäjä työnsä äärellä ja Aino Sibelius puutarhassaan.

Järvenpääntien rakentaminen 1959 muutti maisemaa, ja aiemmin Tuusulan kirkonkylästä Järvenpäähän johtanut Rantatie muuttui kolmen kilometrin pituiseksi museotieksi. Ahola, Ainola ja Halosenniemi toimivat nykyään museoina.

Teksti: Rita Landström

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto