Hyppää pääsisältöön

Tunne maasi!

”Salli meidän kiidättää sinut läpi maasi ja antaa maakuntiemme väläyttää sinulle erikoispiirteitään”, ehdotetaan matkailufilmissä vuodelta 1957.

Suomi on matkailumaa suomalaisellekin, muistutetaan maatamme markkinoivassa mainosfilmissä, jota hyödynnettiin myös ulkomailla Suomi-tietouden lisäämiseksi.

Matka alkaa pääkaupungistamme, ”ilon ja ihmeiden satumaasta”. Uudenmaan idyllisten pikkukaupunkien kautta matka jatkuu Varsinais-Suomeen, Ahvenanmaalle, Kymenlaaksoon, Pirkanmaalle, Päijät-Hämeeseen, Keski-Suomeen, Etelä-Savoon ja Lappiin.

Filmi on ensimmäinen väreissä kuvattu matkailufilmi Suomesta.

Teksti: Rita Landström

Tietolaatikko

Filmikatsauksilla tarkoitetaan kotimaisia lyhytelokuvia, joita esitettiin pitkän elokuvan edellä elokuvateattereissa. Sisällöltään valistavien, opetuksellisten ja uutisluontoisten katsausten kulta-aikaa oli 1950-luku.

Lisää ohjelmasta

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto