Mihin käytetään kaupunkilaisten maksamat verorahat? Laajan ja monimutkaisen koneiston toimintaa selostetaan tamperelaisittain elokuvassa vuodelta 1956.
Näsijärven ja Pyhäjärven välisellä kannaksella sijaitseva Tampere on asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurin kaupunki.
1960-luvulla 60% tamperelaisista sai elantonsa teollisuudesta tai kaupasta.
Elokuvassa esitellään kaupungin palveluja ja vieraillaan mm. neuvolassa, sairaalassa, lastentarhassa, kouluissa, työväen opistossa, kirjastossa, vanhainkodissa, kesäsiirtolassa ja teatterissa. Elokuvan roolihenkilöinä ovat metallisorvari Anttila, herra Jörölä ja autoilija Niemi.
Aatteelliset kulttuuririennot ovat tyypillisiä Tampereella ja se on kuvastunut mm. aktiivisessa teatteritoiminnassa. Ensimmäisenä kaupunkina maassamme Tampere ryhtyi jakamaan kunnallisia palkintoja ja apurahoja taiteen edustajille.
Teksti: Rita Landström
Tietolaatikko
Kustaa III perusti Tampereen kaupungin 1779.
Kaupungin kehitystä vauhdittivat Tammerkosken vesivoiman valjastaminen ja Finlaysonin puuvillatehtaan perustaminen 1835–1844.
Tampereen väkiluku kasvoi 1850–1900 3 200:sta 36 000:een.
Suomen työväenliikkeen historiassa Tampereella on keskeinen sija.
Nykyään (2007) Tampereella on asukkaita yli 200 000.
Katso myös
- Tampereen kaupungin www-sivut (tampere.fi)