Kieltolain aikaan syntynyt Annikki Tähti vietti värikkään lapsuuden Helsingin Kalliossa, lähti levylaulajaksi konttoripöydän ääreltä ja kohosi Suomen iskelmälistojen kärkeen.
Annikki Tähden (1929–2017) ura lähti käyntiin, kun työtoveri järjesti hänet koelauluun kapellimestari George de Godzinskyn eteen. Hän lauloi elokuvassa Kaksi hauskaa vekkulia (1953) kappaleen Onnen sävel, joka julkaistiin myös hänen ensilevynään.
Tähden levytyskappaleisiin kuului niin latinalaistyylisiä, suomalaiskansallisia, angloamerikkalaisia kuin unkarilaistyylisiä iskelmiä. Ensimmäinen menestyslevy oli Laulu kahdesta pennistä.
Nostalgisesta iskelmästä Muistatko Monrepos´n tuli suurhitti. 34 620 kappaleen myynnillään se ansaitsi Suomen ensimmäisen kultalevyn.
Muita listaykkösiä olivat Balladi Olavinlinnasta ja Budapestin yössä (1958). Hyvin menestyivät myös Kuningaskobra ja Niin paljon kuuluu rakkauteen.
Levytysura keskeytyi 1960-luvulla ja pääsi uudelleen käyntiin vasta 1970-luvun lopulla. Keikkailua Annikki Tähti kuitenkin jatkoi perheenäidin työn ja päivätyön ohessa kaiken aikaa. Aki Kaurismäen elokuva Mies vailla menneisyyttä (2002) nosti hänet uuteen suosioon nuorempien sukupolvien keskuudessa.
Tietolaatikko
Onnen sävel. Säv. Einar Englund, sov. George de Godzinsky, san. Lauri Jauhiainen. Finlandia P 167.
Laulu kahdesta pennistä (Canzone da due soldi). Säv. Carlo Donida, sov. Matti Viljanen, suom. san. Saukki. Säest. Scandia-orkesteri, joht. Matti Viljanen. Scandia KS 229.
Pieni sydän. Säv. Walter Rae (= Valto Tynnilä), sov. Matti Viljanen, san. Tatu Pekkarinen. Scandia KS 238.
Muistatko Monrepos´n. Säv. Erik Lindström, sov. Matti Viljanen, san. Aili Runne. Scandia KS 238.
Oh, el baion. Säv. Mac Gillar, suom. san. Saukki. Säest. Simon Brehmin Gauchot. Scandia KS 234.
Balladi Olavinlinnasta. Säv. ja sov. Erkki Melakoski, san. Saukki. Scandia KS 268.
Niin paljon kuuluu rakkauteen (Love is a many-splendored thing). Säv. Sammy Fain, sov. Matti Viljanen, suom. san. Saukki. Säest. Ossi Runne orkestereineen. Scandia KS 248.
Kuningaskobra (Snake Charmer). Säv. Teddy Powell, sov. Onni Gideon, suom. san. Saukki. Säest. Onni Gideonin Hawaiji-yhtye. Scandia KS 256.