Hyppää pääsisältöön

Ensimmäinen viisuvoittaja Lys Assia

Ensimmäinen Eurovision laulukilpailun voitto meni Sveitsiin. Lys Assian esittämä Refrain kertoo nuoruuden muistoista.

Tietolaatikko

Sveitsi on voittanut ensimmäisten euroviisujen lisäksi kisan kerran, vuonna 1988, jolloin maata edusti maailman menestyneimpiin artisteihin kuuluva Céline Dion.

Refrain tarkoittaa suomeksi kertosäettä tai vanhaa virttä. Sana on ranskan kielessä usein negatiivinen - "se sama vanha virsi tai vaihda jo levyä" - mutta tässä euroviisuiskelmässä puhutaan kauniista nuoruusmuistoista.

Ensimmäiset Eurovision laulukilpailut pidettiin maaliskuun 24. päivänä Luganossa Teatro Kursaalissa. Kilpailussa valittiin ainoastaan voittaja, eikä muiden kappaleiden sijoitusta kerrottu.

Mukana oli seitsemän Manner-Euroopan maata, ja jokainen sai esittää kaksi kappaletta. Jo seuraavana vuonna euroviisuissa siirryttiin yksi maa - yksi laulu -järjestelmään.

Sveitsin edustaja Lys Assia oli jo ennen kilpailua tunnettu laulaja. Suomessakin hänen hiteistään tunnettiin etenkin Mein papa. Assia osallistui Eurovision laulukilpailuihin myös seuraavina vuosina. 1958 hän sijoittui toiseksi, mutta voiton jälkeisenä vuonna 1957 Assia jäi kisan toiseksi viimeiseksi.

Teksti: Paavo Rytsä

  • Suomalaisissa tapahtumissa marjastetaan kilpaa, neulotaan hevisti ja maistellaan valkosipulia

    Elävän arkiston kooste omaleimaisista tapahtumista.

    Kun tutkii tarkemmin kotimaamme tapahtumatarjontaa, saattaa helposti leuka loksahtaa kohti Kiinaa. Valikoimastamme löytyy maailmanlaajuiseen suosioon kohonnutta eukonkantoa ja saappaanheittoa, mutta myös vittuilua ja valehtelua. Elävä arkisto koosti yhteen muutamia kilpailuja ja tapahtumia, joita leimaavat omaperäisyys ja hyväntuulinen hulluttelu.

  • Crazy-jännärit Kurvin & Kurvin toilailuista olivat kielellistä ilotulitusta - Pentti Siimes hurmasi pojan roolissa

    Jännärikuunnelmat vievät hilpeille 1960- ja 1970-luvuille

    Olavi Neva käsikirjoitti 1960-1970-luvuilla Yleisradiolle seitsemän jännityshupailua, joiden kielellinen ilotulitus riemastuttaa nykykuulijaakin. Kuunnelmasarjojen keskiössä on isän ja pojan pyörittämä etsivätoimisto Kurvi & Kurvi. Kurvien seikkailuissa on dekkarijuonen sekä kaikenkattavan hupsuttelun ohella myös annos romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääosassa poika-Kurvin roolissa taiteilee useimmissa sarjoissa näyttelijä Pentti Siimes.

  • Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

    Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voitttamisesta.

    Kukapa, ainakaan vanhan kansakoulun käynyt, ei olisi hermoillut koulun laulukokeita. Koko luokan edessä, opettajan ankaran valvovan katseen alla pitää laulaa yksin joku omavalintainen laulu. Pelottavaa, varsinkin jos ei ole mikään satakieli. Pelottava on laulukoe myös Raili Ruston ohjaaman elokuvan Laulukokeet vuodelta 1975 päähenkilölle, vaikka eri syystä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto