Hyppää pääsisältöön

Kirillin vuosikymmenet – pikku haitaristista tuli kansakunnan psykiatri

Kirka Babitzin aloitti esiintymiset 5–6-vuotiaana soittamalla hanuria vanhuksille. Viisikymmentä vuotta myöhemmin laulaja sanoi joutuneensa toiminaan jopa suomalaisten psykiatrina. Kestosuosikki käy 1990- ja 2000-lukujen haastatteluissa läpi vaiheitaan.

Valoa ikkunassa -ohjelmassa vuonna 1997 Kirka eli Kirill kertoo, kuinka sai haitarin emigranttien vanhainkodissa olevalta isoäidiltään. Hän kävi myös pianotunneilla, kunnes kieltäytyi pesemästä käsiään ja joutui lopettamaan.

Sammy-veli oli tsupparina musiikkikaupassa ja toi kotiin levysoittimen ja levyjä. Rock´n´roll sytytti. Maunulan koululta löytyi bändi The Creatures, johon Kirka otettiin laulajaksi, kun Sammy ei suostunut. Iskelmä-lehdessä oli Kirkasta juttu otsikolla "Maunulan Beatle", ja suosio alkoi nousta.

Koulunkäynti unohtui, opettajat raivostuivat, ja lastensuojeluviranomaiset puuttuivat asiaan. Kun Kirka oli ensi kertaa televisiossa, opettaja pyysi anteeksi haukkujaan.

Creaturesin jälkeen Kirka oli mukana perustamassa Mosaic-bändiä. Otto Donner ja Atte Blom pyysivät Kirkaa levyntekoon vasta perustettuun Love Records-yhtiöön. Oli vaikea laulaa suomeksi, kun kotikielenä oli venäjä ja kadulla puhuttiin slangia.

Kirkaa pyydettiin D-tuotantoon, ja Danny nosti salkustaan sinkun, josta tehtiin Kirkalle suomenkielinen versio Hetki lyö. Suosio nousi äkkiä käsittämättömiin mittoihin.

Kierros avainpaikoilla

Vuonna 2000 lähetetyssä 50-vuotisohjelmassa kuljettaja Mikko Saari kuskaa Kirkaa Cadillacilla elämän tärkeillä paikoilla. Laulaja kertoo Kruununhaasta, jossa hän on asunut pitkään aikuisena perheensä kanssa. Sitten ajetaan Huvilakadulle katsomaan synnyintaloa, jossa odottavat lapsuuden ystävät.

Maunulan yhteiskoululla vastassa on Creatures-kitaristi Matti Kaarna. Sammy suositteli aikoinaan Kirkaa bändin solistiksi. Ensikeikalla opettaja löysi rohkaisut repusta, joten bändin piti esiintyä ilman niitä.

Kesällä 2003 tehdyssä haastattelussa kertoo D-tuotannon kesäkiertueista, joilla oli mukana pinnalle päästyään. Magnesiumjauheella toimiva savukone aiheutti Vehmassalmen lavalla vaarallisen räjähdyksen kesällä 1968.

Rockia, soulia ja heviä antaumuksella paahtanut solisti määritteli tyylinsä vuonna 2005 melodiseksi rockiskelmäksi. Se ei ehkä miellyttänyt rock-kriitikoita, mutta hän katsoikin laulavansa tavallisille suomalaisille. Musiikkipersoona-ohjelmassa hän kertoo, miten sellaiset hitit kuin Surun pyyhit silmistäni ja Anna käsi tekivät kansakunnan laulajasta myös kansakunnan mielenterveyden hoitajan.

"Jotkut ihmiset on tulleet kertomaan, että heillä on ongelmia, vaikka mulla ei mitään edellytyksiä olla kansakunnan psykiatri." Laulut sytyttivät ihmisissä jotain, joka sai heidät avautumaan kipeistäkin asioistaan.

Kommentit