Hyppää pääsisältöön

Vanhoja kaupunkejamme – Lappeenranta

Kahden kulttuurin menneisyys elää vanhan kaupungin kaduilla ja rakennuksissa. Lappeenrannan vuosisataista historiaa esittelevä tv-ohjelma on vuodelta 1962.

Tietolaatikko

Lappeenrannan kaupungin pinta-ala oli perustamisvaiheessa 1,1 km². Asukkaita oli muutama sata. Varhaisen kaupungin kaikki puurakennukset ovat tuhoutuneet.

Lappeenrantaan liitettiin 1967 Lauritsalan kauppala ja Lappeen kunta sekä 1989 Nuijamaan kunta.

Kokonaispinta-ala on nykyään 848 km2. Asukkaita kaupungissa on n. 59 000 (2007).

Suomen vanhin ortodoksinen kirkko (1785) sijaitsee Lappeenrannassa.

Lappeen pitäjän markkinapaikalle perustettu Lappeenranta sai Pietari Brahen toimesta kaupunkioikeudet 1649. Saimaan etelärannalla sijaitsevan kaupungin ruotsinkieliseksi nimeksi tuli Villmanstrand. Kaupungin asemakaava laadittiin Tukholmassa.

Linnoitettu kaupunki muuttui 1700-luvulla venäläisten ja ruotsalaisten sotakentäksi. Kaupunki rajalinnoituksineen jäi Venäjän puolelle Turun rauhan jälkeen 1742.

Autonomiseen Suomen suuriruhtinaskuntaan kaupunki liitettiin 1812. Saimaan kanavan avaamisen ja rautatien valmistumisen jälkeen alkoi kaupungin nopea kehitys.

Lappeenranta on nykyään (2007) teollisuus- ja teknologiakeskus sekä vilkas yliopistokaupunki ja järvimatkailukeskus. Linnoituksesta alkujaan levinnyt asutus on keskittynyt kantakaupungin ohella Lauritsalaan ja läntisiin kaupunginosiin.

Tv-ohjelman loppupuolella nähdään välähdyksiä kaupungin arkipäivästä vuonna 1962.

Teksti: Rita Landström

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto