Hyppää pääsisältöön

Maarit: Ampukaa pianisti, Life Is A Jigsaw

Maarit Hurmerinta oli 70-luvun alussa vielä suurelle yleisölle tuntematon. Hän löi itsensä läpi vuoden 1973 euroviisukarsinnoissa.

Maaritin laulun "Ampukaa pianisti" oli säveltänyt ja sanoittanut Eero Koivistoinen. Laulu sijottui karsinnan seitsemänneksi. Kovan kohtalon laulussa saaneena pianistina sormeili Raimo Roiha.

Nuori laulajatähti Maarit oli saanut esitettäväkseen karsintaan myös toisen laulun, Seppo Paakkunaisen säveltämän ja Jim Pembroken sanoittaman Life Is A Jigsaw. Se sijoittui karsinnan kolmanneksi.

Maaritin yksi suurimmista hiteistä, Jäätelökesä, levytettiin vuonna 1978. Sen sävelsi hänen miehensä Sami Hurmerinta ja sanoitti Mikko Alatalo.

Suomen edustajaksi valittiin Marion Rungin esittämä Tom Tom Tom, joka on Suomen menestynein euroviisu ennen Lordia.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto