Hyppää pääsisältöön

YLE 60 vuotta 9.9.1986

Onko 60-vuotiaan yleisradioyhtiön aika tarttua uusiin haasteisiin vai siirtyä eläkkeelle? Tätä ja monia muita kysymyksiä pohditaan jalostavan ja sivistävän ajanvietteen ohella YLEn 60-vuotisjuhlassa syyskuussa 1986.

Vuonna 1926 perustetun Yleisradion merkitystä kansansivistäjänä ja kansakunnan yhdistäjänä arvioi Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksen johtaja, professori Yrjö Littunen.

Hän puhuu myös yleisradiotoimintaa harjoittavan yhtiön roolista 1980-luvun muuttuvassa viestintämaailmassa.
Aikana, jolloin sähköisen joukkoviestinnän monopoliajattelusta oli luovuttava, kun satelliitti- ja kaapelikanavat sekä kaupalliset paikallisradiot laajensivat toimintaansa.

Kulttuuri- ja tietoinstituutioiden sosiologiaa tutkinut professori Littunen esittää YLEn haasteina ”työn luovuuden vapauttamista” ja aktiivista kansainvälistymistä kansallisen tuotannon markkinoinnin kautta.

Suosituimpia YLEn radio- ja tv-ohjelmia muistelevat mm. Opetushallituksen pääjohtaja Erkki Aho, arkkipiispa John Vikström sekä TV1:n ja TV2:n johtajana toiminut varatuomari Pertti Paloheimo.

Teksti: Rita Landström

  • Leijonakuningas Jukka Jalonen

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen haastatteluissa.

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosella on taito saada pelaaja loistamaan ja joukkue kukoistamaan. Saavutusten listalla on muun muassa Suomen mestaruus, olympiapronssi ja MM-kulta. Sietäminen ja intohimo, siinä kaksi asiaa, jotka mestarivalmentaja nimeää menestyksen avaimiksi.

  • "Ilman unelmia ei voi elää tulevaisuuteen" – Chilen pakolaiset muistelevat vallankaappauksen kauhuja ja suomalaista solidaarisuutta

    Vuoden 1973 vallankaappaus sai suomalaiset aktivoitumaan.

    11. syyskuuta vuonna 1973 kenraali Pinochetin sotilaat aloittivat vallankaappauksen ja ryhtyivät tuhoamaan Chilen demokraattista järjestelmää. Stadionit muutettiin keskitysleireiksi, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja surmattiin. Elävän arkiston koostamassa artikkelissa entiset pakolaiset kertovat kokemuksiaan vankileireistä, kotiinpaluusta ja suomalaisesta solidaarisuudesta.

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto