Erkki Kurenniemi valmisti M. A. Nummisen pyynnöstä elektronisen härvelin, jonka aikaansaama ulina tyhjensi Sofian suuren sirkuksen katsomon vuonna 1968.
Sähkökvartetti-soitin oli maailman ensimmäinen kollektiivisesti operoitava elektronisoitin. Laite oli mukana Suomen Talvisota -ryhmittymän esiintymisissä, mutta Sähkökvartettia soitettiin myös muissa yhteyksissä.
Koneen soittajistoon kuuluivat Tommi Parko, Peter Widén ja Arto Koskinen sekä laulajana M. A. Numminen. Yhtyeellä oli ainoastaan yksi kappale, Kaukana väijyy ystäviä, jonka pituus vaihteli tarpeesta riippuen.
Soittimen rakentanut Erkki Kurenniemi on suomalaisen elektronimusiikin pioneeri, joka suunnitteli mm. vuonna 1970 julkistetun suomalaisen DIMI-syntesoijan
Sähkökvartetti koostui keskusyksiköstä ja siihen liitetyistä ohjaimista. Se hyödynsi uraauurtavasti digitaalielektroniikkaa.
Laitteeseen kuuluivat melodiakone, sähkösaksofoni, viulukone, rumpukone eli sähkörummut sekä laulukone. Näitä ohjaimia säädeltiin näppäimin tai valovastuksia peittämällä. Keskusyksikössä oli sekvensseri, jolla ohjainten näppäimiä saattoi ohjata automaattisesti.
Ystäväpiiriin kuuluneen Ilpo Saunion vasemmistosuhteiden ansiosta ryhmä pääsi mukaan Sofian kansainvälisille nuorisofestivaaleille vuonna 1968. Siellä järjestäjät keskeyttivät sen korviaraastavan esityksen. Numminen muistelee tapausta edelleenkin "suurimpana kansainvälisenä menestyksenään".
Katso myös
- Erkki Kurenniemi, digitaalisten näkyjen näkijä
- DIMI, suomalainen syntetisaattori
- Happeningia Helsingissä ja Jyväskylässä
- Tietokonemusiikkia 1960-luvulta
- Wikipedia: Sähkökvartetti (fi.wikipedia.org)
- Mikko Ojanen - Jari Suominen: Erkki Kurenniemen sähkösoittimet (musiikkilehti.fi)
- Wikipedia: Erkki Kurenniemi (fi.wikipedia.org)
- Kalve Tiits: Erkki Kurenniemi - avantgarden innovaattori (phinnweb.org)