Hyppää pääsisältöön

Kohti digiaikaa ja 24-tuntista uutiskanavaa

Tv-uutisten juhlavuonna 1999 usko digiajan mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin oli suuri. Digi-tv:n nähtiin avaavan kaikelle kansalle portin tietoyhteiskuntaan.

Suunnittelupuolella vuorovaikutteisuus oli päivän sana. Interaktiivisuuden innoittamina kaavailtiin täysin uudenlaisia ohjelmaformaatteja. Myös Internetin odotettiin tulevan osaksi TV-ruutuja ja digitaalitelevision avaavan kodeista oven tietoyhteiskuntaan.

Tekijäpuolella uskottiin moniosaamiseen. Ruotsin ja Britannian tapaan YLE oli käynnistämässä omaa 24 tunnin uutiskanavaansa. Vastanimitetty YLE24:n projektipäällikkö Mika Lavonen keskustelee toimittaja Arto Nurmen kanssa ihkauudessa studiossa digitulevaisuudesta. Innostuneita kommentteja nähdään myös muun maailman digikehittäjiltä sekä suomalaista digi-tv-liittymää suunnittelevalta professorilta. Studio24:ssä näytillä oleva digitaalitelevisio kuitenkin pimenee nolosti kesken keskustelun.

Digitaalinen YLE24 aloitti lähetyksensä syksyllä 2000. Kanava hiljeni huhtikuussa 2007 uuden YLE Extran tieltä.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä