Hyppää pääsisältöön

Tampere 175 vuotta

Vuonna 1779 perustettu kaupunki vietti 175-vuotisjuhliaan lokakuussa 1954. Juhlaviikon kohokohdaksi muodostui historiallinen kulkue, joka kiersi halki kaupungin.

Tampereen historiaan liittyviä merkkihahmoja ja -tapahtumia sekä kaupungin asukkaita esiteltiin kulkueessa, jota oli saapunut seuraamaan arviolta n. 50000 katsojaa.

Juhlakulkueen selostus tarjoaa seikkaperäistä tietoa Tampereen historiasta.

Kulkueen kärjessä olivat pirkkalaisiksi erämiehiksi puetut hahmot. Heitä seurasivat mm. hakkapeliitat, Ruotsin kuningas Kustaa III hoveineen, Venäjän keisari Aleksanteri I, skotti-insinööri James Finlayson, tehtailijat K. F. Idestam ja G.A. Serlachius, Tampereen urheilijat sekä suurlakon mielenosoittajat ja punaisten kulkue. Myös YLE esiintyi kulkueessa; Suomen ensimmäinen yleisradioasema aloitti toimintansa Tampereella vuonna 1923.

Tampereen 175-vuotisjuhlien yhteydessä syntyi idea vuosittaisesta Tampereen päivästä. Vuodesta 1955 lähtien päivää on vietetty 1. lokakuuta.

Teksti: Rita Landström

Tietolaatikko

1600-luvulla Tammerkosken ympärille syntynyt Kosken kylä oli merkittävä kauppapaikka.

1779 Ruotsin kuningas Kustaa III perusti Tampereen kaupungin.
1821 Keisari Aleksanteri I antoi Tampereelle vapaakaupunkioikeudet. Vapaakaupungiksi julistamisen ja teollistumisen myötä alkoi kaupungin asukasluku kasvaa.
Kaupungin kehitystä vauhdittivat Tammerkosken vesivoiman valjastaminen ja Finlaysonin puuvillatehtaan perustaminen 1835–44 paperitehtaan (1783) ja masuunin (1843) lisäksi.

1850-luvulta lähtien Tampereen tärkeimpiä teollisuuden aloja olivat tekstiiliteollisuus, rauta-, metalli- ja puunjalostus. 1800-luvulla 40 prosenttia Suomen tehdastyöläisistä työskenteli Tampereella.
Rautatie Hämeenlinnasta valmistui 1876, Vaasan rata 1883 ja Porin rata 1891.

1880-luvulta alkaen kaupunki nykyaikaistui ja sai Jugend-tyylisen yleisilmeensä.
Suomen työväenliikkeen historiassa Tampereella on ollut keskeinen sija. Kansalaissodassa 1918 se oli punaisten tärkeimpiä tukikohtia.

Tampereen teatteritaide sai alkunsa, kun Tampereen Työväen Teatteri perustettiin vuonna 1901 ja Tampereen Teatteri 1904.

1960-luvulla Tampereen imago alkoi muuttua teollisuuskaupungista kulttuuri- ja yliopistokaupungiksi.