Hyppää pääsisältöön

Miten nuori voi välttää Turmiolan Tommin tien?

Ellei kansakoulun päättävä nuori löydä kunnon ammattia tai hyviä harrastuksia, voi vaarana olla Turmiolan Tommin tie. Patoutunut toimintatarmo voi purkautua väärään suuntaan.

”Nuori ihminen on altis vaikutteille. Arvostelukyky on melko rajoittunut, joten nuori tarvitsee ohjausta”, korostetaan oheisessa valistusfilmissä.

Kansakoulun päättänyttä nuorta uhkaavat vaarat havaittiin jo 1950-luvulla. Niinpä Suomen Kansakouluopettajien Liitto otti asian omakseen ja ryhtyi järjestämään kansakoulukerhoja.

Eri puolille Suomea perustettiin vuodesta 1947 lähtien noin 5000 kansakoulukerhoa, joissa parhaimmillaan oli mukana 70 000 kerholaista.

Tanhut, kuorolaulu, näytelmäharrastus, musiikki, kotitalousopit ja reipas liikunta varmistivat opettajien mielestä sen, että nuoresta kansakoululaisesta kasvaa kunnollinen, isänmaataan rakastava kansalainen.

Teksti: Reijo Perälä

Lisää ohjelmasta