Hyppää pääsisältöön

Kotikadun Hannes

Nuoruuden vankilatuomiot, pienyrittäjyys, työttömyys, karikkoinen avioliitto, avovaimon kuolema, masennus, juomisputki, pahoinpitelytuomio, rakastumisen naispappiin. Tätä on Kotikadun Hannes Luotola.

Mutta on huoltamoyrittäjä Luotola paljon muutakin. Hän nousi Kotikadun selviytyjäksi. Taustalla on Hanneksen sinnikkyys, elämänusko ja empaattisuus.

Hannesta näyttelee Risto Autio. Rooli oli vuonna 1954 Helsingissä syntyneelle Autiolla ensimmäinen, jossa hän pääsi näyttelemään oman ikäistään miestä.

Tässä Kotikadun pilottijaksossa nähdään ensimmäinen kohtaus Hanneksen omistaman huoltoaseman baarissa. Paikalle tulee myös Hanneksen vaimo Karin, jota näyttelee Anitta Niemi.

Hannes kirjoitettiin ulos sarjasta, kun Autio pääsi eduskuntaan vuonna 2007 keskustan listoilta Hämeestä.

Iltalehdissä käytiin spekulaatiota siitä, kuinka Hannes lähtee sarjasta. Vaihtoehtoina tarjottiin mm. muuttoa, vääjäämättömään tuhoon johtavaa ryyppyputkea tai murhaa.

  • Leijonakuningas Jukka Jalonen

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen haastatteluissa.

    Jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosella on taito saada pelaaja loistamaan ja joukkue kukoistamaan. Saavutusten listalla on muun muassa Suomen mestaruus, olympiapronssi ja MM-kulta. Sietäminen ja intohimo, siinä kaksi asiaa, jotka mestarivalmentaja nimeää menestyksen avaimiksi.

  • "Ilman unelmia ei voi elää tulevaisuuteen" – Chilen pakolaiset muistelevat vallankaappauksen kauhuja ja suomalaista solidaarisuutta

    Vuoden 1973 vallankaappaus sai suomalaiset aktivoitumaan.

    11. syyskuuta vuonna 1973 kenraali Pinochetin sotilaat aloittivat vallankaappauksen ja ryhtyivät tuhoamaan Chilen demokraattista järjestelmää. Stadionit muutettiin keskitysleireiksi, ihmisiä vangittiin, kidutettiin ja surmattiin. Elävän arkiston koostamassa artikkelissa entiset pakolaiset kertovat kokemuksiaan vankileireistä, kotiinpaluusta ja suomalaisesta solidaarisuudesta.

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto