Hyppää pääsisältöön

Hapsiainen tutkii ihmiskehoa

Tällä kertaa Hapsiainen ei herääkään hiekka-aavikolta, vaan pitkän mustavalkoisen niemen nokasta. Tutkiskelun myötä erikoisuus osoittautuu ihmisen kuvaksi. Ihmiskehossa riittää Hapsiaiselle monenmoista ihmeteltävää.

Hapsiainen hyppii nenälle ja kiipeää polvelle. Navan Hapsiainen arvelisi käyvän hyvin juomakupista. Mutta navan alla kummasteltavaa vasta piisaakin. Miehellä on outo uloke, jonka nimeä Hapsiainen ei tiedä.

Naisen kuvalla on puolestaan pehmeämmät muodot ja Hapsiainen heltyy silittelemään vatsakumpua.

Kun Hapsiainen lentää takaisin omalle hiekka-aavikolleen, jäävät ihmisen kuvat halimaan toisiaan omaan maailmaansa.

Video on lyhennetty Puoli kuusi -ohjelmassa esitetystä jaksosta.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

Kommentit
  • Elokuu on raadollinen elokuva ihmissuhteista, alkoholismista ja toteutumattomista unelmista

    Palkittu elokuvaklassikko on nyt pysyvästi Areenassa.

    Elokuu (1956) on Matti Kassilan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, jota pidetään kiistatta yhtenä suomalaisista elokuvaklassikoista. Se pohjautuu Frans Emil Sillanpään samannimiseen kirjaan vuodelta 1941. Elokuva sai ilmestyttyään yhteensä kuusi Jussi-palkintoa ja se edusti Suomea Cannesin elokuvajuhlilla 1957.

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-hahmot loikkivat Punni-pupun johdolla kirjasta radioon

    Aino-Maija Tikkanen lukee klassikkosatuja.

    Mistä löytyy korvaton pupu tai kengälle kaveri? Entä miksi prinssit hyppivät toistensa yli? Vuonna 1963 näyttelijä Aino-Maija Tikkanen kertoili Kirsi Kunnaksen rakastettuja Tiitiäisen tarinoita radioaalloille, jotka ovat viimein rantautuneet Areenaan sadunnälkäisten mielikuvitusseikkailijoiden riemuksi.

  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto