Hyppää pääsisältöön

Me krokotiilit: Moderni Sandels

Me krokotiilit -ohjelma edisti kansansivistystä tuomalla Vänrikki Stoolin tarinat nykyaikaan 1960-luvulla. Aarre Elo teki huippuroolinsa stadilaisena taistelulähettinä.

Kenraali Sandels aterioi Partalassa pastorin (Jukka Virtanen) kera, kun sisään kohkaa taistelulähetti, joka tuo tiedon vihollisen hyökkäyksestä ja yrittää hätyyttää "kentsua" tositoimiin.

Hauskaa ei ollut ainoastaan katsojilla. Aarre Elo on muistellut Jukka Annalan Toopelivisio-kirjassa (2006): "Jouduimme tekemään pitkälti toistakymmentä ottoa, kun kameramiehetkin nauroivat ja kuva vaappui."

  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto