Hyppää pääsisältöön

Poliopotilaiden kuntoutusta vuonna 1955

Invalidisäätiön kuntoutuslaitoksessa esiteltiin 1950-luvulla lääkärille päivittäin uusia potilaita. Sotainvalidien lisäksi sairaalassa hoidettiin poliopotilaita. Joukossa oli kieroselkäisiä, kampurajalkoja ja polion jälkitiloista kärsiviä potilaita. Filmiä kuvattaessa poliorokote oli vasta kehitteillä.

Osana poliopotilaiden kuntoutusta Helsingissä Ruskeasuolla oli harjoittelu kahlausaltaassa, jossa elvytettiin vioittuneiden lihasten toimintaa.

Kuntosalissa potilaita auttoivat lääkintävoimistelijat, mutta ainoana varmana tienä elpymiseen pidettiin oma-aloitteista aktiivista toimintaa. Kävelykoulussa harjoiteltiin käyttämään vioittuneita lihaksia, osa opetteli liikkumista jalkaproteesin kanssa.

Sairaalahoitoa täydensi työterapia. Heti leikkauksen jälkeen potilaan huomio kiinnitettiin työhön. Tarkoituksena oli sekä harjoittaa raajoja että seurata potilaan toimintaa ammatinvalintaa silmällä pitäen. Pojille opetusta oli muun muassa erilaisissa pajoissa, kun tytöille tarjottiin oppia pukujen ja hattujen ompelussa sekä ravintotalousalalla.

Rokote saatiin vuonna 1955

Polio on viruksen aiheuttama sairaus. Useimmilla tartunnan saaneilla oireet ovat lieviä. Vakavampia oireita ovat aivokalvontulehdus ja halvaus.

Tautia on myös kutsuttu lapsihalvaukseksi, sillä polio tarttuu suuremmalla todennäköisyydellä lapsiin kuin aikuisiin.

Polio oli Suomessa yleistä vielä pitkälle 1950-luvulle asti. Poliorokote kehitettiin Yhdysvalloissa vuonna 1955 ja kahta vuotta myöhemmin rokottamaan päästiin myös Suomessa. Vuodelta 1985 on monella muistissa sokeripalassa jaettu eläviä poliviruksia sisältänyt rokote.

Elävä arkisto: Suomi rokotettiin kiireen vilkkaa poliota vastaan 1985 – Näin viranomaiset rauhoittelivat väkeä televisiossa ja kirittivät kansalaisia rokotettaviksi

Keskustele