Hyppää pääsisältöön

Bay City Rollers soitti purkkapoppia ihan itse ja fanit rohmusivat skottitartaaneja

Bay City Rollers kumoaa huhut, joiden mukaan bändin hitit toistettiin keikoillakin nauhalta. Skottiruutuinen suosikkiyhtye vieraili Suomessakin 1970-luvulla.

Skottilainen Bay City Rollers nousi 1970-luvun puolivälissä kansainväliseen suursuosioon. Heidän suuria menestyskappaleitaan olivat mm. Remember, Bye Bye Baby, Give a Little Love ja I Only Want to Be With You.

Bändin jäsenistö vaihteli vuosien varrella tiuhaan, mutta klassiseen BCR-kokoonpanoon kuuluivat kitaristit Eric Faulkner ja Stuart Wood, laulaja Les McKeown, basisti Alan Longmuir sekä rumpali Derek Longmuir.

BDR soitti kevyttä "purukumityylistä" poppia. Tavaramerkkinä olivat tartaanikuvioiset asut, joita myös fanit jäljittelivät. Oman arvionsa mukaan bändi oli suosittu, koska siihen oli helppo samastua. Skottiruutuisia asuja saattoi ostaa mistä vain.

Yhtye ei singahtanut tähtitaivaalle tyhjästä. Se oli perustettu vuonna 1967, joten soittokokemusta oli kertynyt kosolti. Tästä huolimatta BCR:ää arvosteltiin juurikin soittotaidottomuudesta, ja yhtyettä pidettiin suurena bluffina. "Tyhjästäkin voi nyhjäistä, jos saadaan markkinakoneisto käyntiin", Hector totesi vuonna 1976.

Esitettiin myös väitteitä, joiden mukaan yhtye ei soittanut itse sen paremmin levyillään kuin keikoillaan. Viimemainittua huhua soittajat pitivät itse asiassa kohteliaisuutena.

Kitaristi Eric Faulkner törmäsi playback-käsityksiin ainakin vielä vuonna 1991, jolloin bändi saapui comeback-keikalle Suomeen.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto