Hyppää pääsisältöön

Gary Glitter - Kalle Kiiluvainen

Brittiläinen glamrock-tähti Gary Glitter ei ollut suomalaisten rock-kriitikkojen suosiossa, mutta nuorien fanien mielestä hän oli kerrassaan ihana.

Tietolaatikko

Gary Glitterin hittejä olivat mm. Rock And Roll, Do You Wanna Touch Me, Hello Hello I´m Back Again, I´m the Leader of the Gang ja Remember Me This Way.
Vuonna 1999 Glitter sai vankeustuomion lapsipornon hallussapidosta, ja vuonna 2006 hänet tuomittiin Vietnamissa vankeuteen lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Suomessa Gary Glitter (oik. Paul Francis Gadd, s. 1944) ristittiin "Kalle Kiiluvaiseksi".

Musa-lehdessä Glitterin Helsingin-konserttia luonnehdittiin "alkukantaiseksi transsitilaan tähtääväksi epäjumalanpalvonnaksi".

Gary Glitterin iskevissä kappaleissa oli muistumia 1950-luvun rock and rollista, ja hänen ensimmäinen hittinsä oli nimeltäänkin "Rock And Roll".

Hänestä kyse ei kuitenkaan ollut rockin uudesta tulemisesta. "Rock and roll ei ole ollut koskaan poissa, nuoret ihmiset eivät vain ole kuulleet sitä."

Glitteriä oltiin ikuistamassa myös filmille. Hän ei odottanut Oscaria, mutta kertoo osaavansa matkia Marlon Brandoa.

Kalle Kiiluvaisen lauluissa ei ollut suurta sanomaa. "Popmusiikin ei tarvitse olla älyllistä - sen pitää olla miellyttävää kuunnella."

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit