Suomi voitti vuonna 1995 ensimmäisen maailmanmestaruutensa jääkiekossa. Antero Mertarannan selostuksesta on tullut osa kansakunnan kollektiivista äänimuistia.
Voitto Ruotsista Tukholman Globenissa ei tullut leikiten. Ensimmäisen erän alkupuolella Suomi oli kovissa vaikeuksissa.
Leijonien ensimmäisestä kunnon hyökkäyksestä syntyi kuitenkin Ville Peltosen johtomaali.
Ensimmäisen erän loppu oli Ruotsin rajua myllytystä, ja toisessa erässäkin Suomella oli vaikeuksia saada oma pelinsä käyntiin.
Lähellä erän loppua Peltonen teki kuitenkin vielä kaksi täysosumaa, ja tauolle lähdettiin tilanteessa 3-0.
Mertarannan mukaan ottelu ei ollut pelillisesti kaunista katsottavaa, mutta taistelua siinä oli sitäkin enemmän.
Kolmannessa erässä Timo Jutila teki Suomen neljännen maalin. Ottelun ehdoton sankari Ville Peltonen oli tällä kertaa syöttäjänä.
Melkein heti Jonas Bergqvist kavensi maalilla, ja Ruotsi aloitti ankaran loppukirin.
Lukemat 4-1 säilyivät kuitenkin loppuun asti, ja pelin päättyessä Antero Mertaranta saattoi henkäistä sanat, joista turnauksen aikana oli tullut suomalaisleirin lentävä lause: "Se on siinä!"
Leijonien voittojuhlat alkoivat jo Tukholmassa ja jatkuivat kultaparaatilla ja kansanjuhlalla Kauppatorilla Helsingissä.
Ensimmäisen erän maali: Ville Peltonen, syöttäjä Janne Niinimaa 1-0 (8.07)
Toisen erän maalit: Ville Peltonen, syöttäjä Jere Lehtinen 2-0 (37.39).
Ville Peltonen, syöttäjät Mika Strömberg, Saku Koivu) 3-0 (39.56)
Kolmannen erän maalit: Timo Jutila, syöttäjä Ville Peltonen 4-0 (42.52).
Jonas Bergqvist, syöttäjät Fredrik Stillman, Tommy Sjödin 4-1 (43.58)