Hyppää pääsisältöön

Tulilahden kaksoissurma

Kaksi jyväskyläläistä naista surmattiin Etelä-Savossa Heinävedellä kesällä 1959. Surma jäi selvittämättä.

21-vuotias sairaanhoitajaopiskelija Eine Nyyssönen ja 23-vuotias toimistoapulainen Riitta Pakkanen telttailivat luonnonkauniilla Kermajärvellä, Tulilahden leirintäalueella.

Elokuinen retki päättyi tuntemattoman surmaajan järjettömään hyökkäykseen. Tekijä piilotti tyttöjen ruumiit suohautaan, joka oli peitetty turpeella ja naamioitu kuusen ja männyn taimilla. Tyttöjen esineitä löytyi eri puolilta Tulilahden leirintäaluetta.

Surmasta epäiltynä pidätettiin Erik Runar Holmström -niminen mies, joka oli poliisille ennestään tuttu. Hän kuitenkin teki itsemurhan ja vei mahdolliset tietonsa mukanaan hautaan.

Tulilahden surma tapahtui noin vuotta ennen Bodominjärven kolmoissurmaa, ja lehdissä ja kirjoissa on esitetty teorioita, joiden mukaan molempien tekojen takana olisi ollut saksalainen Hans Assman. Näille väitteille ei kuitenkaan ole esitetty pitäviä todisteita.

Teksti: Paavo Rytsä

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto