Hyppää pääsisältöön

Tyhjät Patterit: Jää-9

Tyhjät Patterit oli Vammalan punk-ylpeys, joka siirtyi pian futurockin suuntaan. Bändi esittelee ohjelmistoaan kotikaupungin seurantalolla syyskuussa 1981.

Tietolaatikko

Jää-9. Säv. ja sov. Esa Ijäs, san. Ari Ijäs.

Tyhjät Patterit teki ensilevytyksensä legendaarisen punklehti Hilseen levymerkille vuonna 1980. Bändi teki uransa aikana pari singleä ja yhden ep-levyn, mutta albumia se ei ehtinyt tehdä.

Kiihkeimmän punk-vaiheen jälkeen yhtye omaksui vaikutteita brittiläisestä futurockista ja uskaltautui kokeilemaan syntesoijia ja rumpukoneita. Oheinen näyte osoittaa kuitenkin, että tyylisuuntaan kuuluva synkistely sujui myös perinteisellä kitarabändikokoonpanolla.

Kappale "Jää-9" viittaa keksittyyn yhdisteeseen, joka esiintyy Kurt Vonnegutin romaanissa Kissan kehto. Jää-9 jäädyttää joutuessaan sen kanssa kosketuksiin, joten yhdiste muodostaa uhkan koko maailman tulevaisuudelle.

Aine on kiehtonut monia muitakin musiikin ja muun populaarikulttuurin tekijöitä. Sen mukaan on nimetty ainakin kolme musiikkikappaletta ja kaksi albumia.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • Elokuu on raadollinen elokuva ihmissuhteista, alkoholismista ja toteutumattomista unelmista

    Palkittu elokuvaklassikko on nyt pysyvästi Areenassa.

    Elokuu (1956) on Matti Kassilan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, jota pidetään kiistatta yhtenä suomalaisista elokuvaklassikoista. Se pohjautuu Frans Emil Sillanpään samannimiseen kirjaan vuodelta 1941. Elokuva sai ilmestyttyään yhteensä kuusi Jussi-palkintoa ja se edusti Suomea Cannesin elokuvajuhlilla 1957.

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-hahmot loikkivat Punni-pupun johdolla kirjasta radioon

    Aino-Maija Tikkanen lukee klassikkosatuja.

    Mistä löytyy korvaton pupu tai kengälle kaveri? Entä miksi prinssit hyppivät toistensa yli? Vuonna 1963 näyttelijä Aino-Maija Tikkanen kertoili Kirsi Kunnaksen rakastettuja Tiitiäisen tarinoita radioaalloille, jotka ovat viimein rantautuneet Areenaan sadunnälkäisten mielikuvitusseikkailijoiden riemuksi.

  • Muotihuumeita, matematiikan vaikeutta ja Tallinnan yöelämän saatananpalvojia – Nuorten uutisissa kaikki aiheet olivat "in"

    Nuorten uutisia esitettiin televisiossa vuosina 1993–1997

    Vuosina 1993–1997 televisiossa esitetty nuorten uutis- ja ajankohtaisohjelma N.Y.T. NYT – Nuorten uutiset toi tv-vastaanottimiin nuorten ilmiöitä laidasta laitaan sekä käsitteli niitä omalla suorasukaisella tyylillään. Ohjelman ankkureina toimivat toimittajat Heli Koskela ja Jani Juntunen.

  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto