Hyppää pääsisältöön

Iltatähti ottaa kantaa

1970-luvun popohjelmissa puhuttiin mm. muusikoiden kuulo-ongelmista, työsuhdekysymyksistä ja apurahoista. Hyvä musiikki eroteltiin huonosta varmoin ottein.

Popmuusikkojen ammatillinen järjestäytyminen näkyi myös 1970-luvun musiikkiohjelmien aiheissa.

Muusikkojen liitto katsoi vuonna 1973 ohjelmatoimistojen rikkovan lakia, jossa yksityinen työnvälitys kiellettiin. Esiin nousi myös ajatus valtiollisesta ohjelmatoimistosta. Puolustuksen puheenvuoron esittää Antti Einiö.

Jazzarit ja eräät popmuusikot pääsivät 1970-luvulla osallisiksi apurahoista, mutta niistäkin riitti purnattavaa.

Muusikkojen kuulovaurioista puhuvat mm. Edward Vesala ja Ilja Saastamoinen. 85 desibelin taso riittäisi Saastamoisen mukaan kaikkeen muuhun paitsi "englantilaiseen jytäpoppiin". Tavastia-klubin työntekijä kuvaa työpaikkaansa psyykkisesti raskaaksi.

Ylen euroviisutuottaja Erkki Pohjanheimo selvittää, miten tehtiin keskustelua herättäneet valinnat vuoden 1975 kotimaiseen loppukarsintaan.

Mikko Alatalo arvostelee vuoden 1976 tilinpäätöksessään musiikkialan "kauppamiesten" edesottamuksia. Tapani Ripatti puolestaan antaa Popedalle rakentavaa kritiikkiä.

Teksti: Jukka Lindfors

  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto