Hyppää pääsisältöön

Huuhkaja Olympiastadionilla

Huuhkaja metsässä
Huuhkaja metsässä Kuva: © 2012 Petri Jauhiainen huuhkaja

Helsingin Olympiastadionilla pelattiin kesäkuussa 2007 jalkapallon EM-karsintaottelua. Pelin keskeytti kentälle lentänyt huuhkaja, josta tuli kuuluisuus. Runsaan vuoden poissolon jälkeen Bubiksi nimetty julkkis palasi stadionille maaliskuun alussa 2009.

Yleisradion selostajan Bror-Erik Walleniuksen mukaan nimetty Bubi-huuhkaja lensi yli kentän 6.6.2007 pelatussa Suomi - Belgia-karsintaottelussa.

Näyttävän lennon jälkeen salamavalojen loisteessa viihtynyt lintu siirtyi ensin Suomen ja sitten Belgian maalin päälle, kun jalkapallotähti Aleksei Eremenko jr. hätyytti sitä pois Suomen maalin päästä.

Ottelu keskeytettiin yllätysvierailijan takia vajaaksi kymmeneksi minuutiksi, mutta tilanne aiheutti yleisössä närän sijaan lähinnä ihailua.

Heti siivekkään poislähdön jälkeen Suomi siirtyi pelissä 1 - 0 johtoon ja lopulta vei koko ottelun 2 - 0, ja Bubi nimettiin lehdissä uusimmaksi suomalaiseksi kansallissankariksi.

Bubi-huuhkaja on majaillut stadionin ympäristössä keväästä 2007 asti. Runsaan vuoden poissaolon jälkeen keväällä 2009 Bubi palasi Stadikan kulmille.