Hyppää pääsisältöön

Merimiesten arkea Itämerellä 1956

Vuonna 1956 tehdyssä lyhytfilmissä kerrotaan merimiesten elämästä. Alus seilaa mm. Kielin kanavalta Hampurin kautta Helsinkiin.

"Nuorimies on ruorimies, sillä perämiehen tehtävänä ei ole pidellä perää." Perämies on laivalla päällystön jäsen, jolle kuuluu mm. aluksen työnjohto.

Keskeinen tehtävä laivalla olivat etenkin vanhaan aikaan kunnossapitotehtävät, sillä suolainen merivesi ruostutti hetkessä silloiset metallit.

1950-luvulla laivoissa oli jo melko modernit radiolaitteet, joiden taajuudet annettiin kahdesti tunnissa SOS-hätäsanomia varten.

1950-luvulla laivat olivat vielä hiililaivoja, ja merimiehen kovin homma oli neljän tunnin hiililapiointi.

Kirjekurssien avulla merimiehet opiskelivat laivoissa mm. kieliä ja muita hyödyllisä taitoja.

Teksti: Paavo Rytsä

  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto