Hyppää pääsisältöön

Eindhoven tyrmäsi HJK:n toiveet

HJK:n ja PSV Eindhovenin peli Mestarien liigassa keräsi ennätysyleisön marraskuussa 1998. Ruud van Nistelrooyn hattutemppu pudotti kuitenkin isännät jatkosta.

Tietolaatikko

Vuonna 1913 perustettu PSV Eindhoven on yksi Hollannin kolmesta tärkeimmästä seurasta.
Se on voittanut Alankomaiden mestaruuden 13 kertaa sekä Euroopan Cupin vuonna 1988 ja UEFA Cupin vuonna 1978.
Seurassa ovat pelanneet mm. Ruud Gullit, Ronaldo, Romário, Willy ja Eren van der Kerkhoof, Philip Cocu ja Joonas Kolkka.

HJK haki nyt revanssia syyskuussa käydystä vierasottelusta, joka päättyi hollantilaisjoukkueen hyväksi lukemiin 2-1.

Helsingin olympiastadionilla käydyssä kamppailussa alku oli Eindhovenin hallintaa, mutta ensimmäisen varttitunnin jälkeen myös HJK sai otetta peliinsä. Mika Kottila, Shefki Kuqi ja Aki Riihilahti pääsivät otollisiin tilanteisiin, mutta maaleja ei syntynyt.

PSV:n ennätyssummalla ostama van Nistelrooy sen sijaan pukkasi pallon HJK:n verkkoon, kun peliä oli kulunut puoli tuntia.

Toisella jaksolla HJK:n hyvät yritykset jatkuivat, mutta 67. minuutilla Eindhoven pääsi kohtalokkaaseen vastahyökkäykseen ja van Nistelrooy upotti pallon toistamiseen verkkoon.

Seitsemän minuuttia myöhemmin Mika Lehkosuo ampui käsivirheestä seuranneen rangaistuslaukauksen maaliin. 82. minuutilla Eindhoven sai puolestaan rankkarin, jonka rangaistusalueella kaadettu van Nistelrooy pani erehtymättä sisään.

HJK:n tie Mestarien liigassa nousi pystyyn. Se on kuitenkin ainoa suomalaisjoukkue, joka toistaiseksi on yltänyt Mestarien liigan lohkopeleihin asti.

Saavutusta olikin asiaankuuluvasti saapunut juhlistamaan 34146 ihmistä, joka oli suomalaisten seurajoukkueiden kotipeliennätys.

Teksti: Jukka Lindfors

(Kuvaoikeussyistä YLE Elävä arkisto ei voi esittää internetissä jalkapallon eurocup-otteluiden videotaltiointeja.)

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto