Seurasaari oli helsinkiläisten suosima vapaa-ajanviettopaikka jo 1800-luvulla. 1900-luvulla alueelle perustettiin museo.
Alueelle siirrettiin jo ennen Suomen itsenäistymistä Akseli Gallen-Kallelan ja arkkitehti Yrjö Blomqstedtin ihailemat Niemelän torpan rakennukset Konginkankaalta.
Myöhemmin saarelle siirrettiin Karunan kirkko ja Taivassalon Kahiluodon kartano Varsinais-Suomesta, pohjalaistalot Ivars ja Kurssi sekä satakuntalainen umpipiharakennelma Antin talo sekä lukuisia muita rakennuksia Suomen eri kolkista.
Seurasaaren juhannus on kuulunut perinteisesti helsinkiläisten yöttömän yön juhlintaan. Monet viettävät myös häitään tunnelmallisella saarella.
Seurasaaren juhannukseen on aina kuulunut erittäin komea kokko, jota sadat ihmiset asettuvat ihailemaan entisen laidunsaaren rannoille.
Teksti: Paavo Rytsä