Minkälainen keskustelu syntyy, kun teknokraatti ja luonnonsuojelija tapaavat keskisuomalaisen järven rannalla?
Raimo Ilaskiven ja Pentti Linkolan näkemykset kulutuksen tarpeellisuudesta ovat päinvastaiset. Ilaskivi näkee kulutuksen tuoman vaurauden ympäristön suojelun edellytyksenä, Linkola puolestaan puhuu kulutuksen minimoimisesta.
Valtiotieteen tohtori Raimo Ilaskivi (s. 1928) toimi vuonna 1974 Suomen Teollisuushypoteekkipankin toimitusjohtajana, kansanedustajana, kansantaloustieteen dosenttina ja Helsingin kaupunginhallituksen jäsenenä.
Myöhemmin hänet valittiin Helsingin kaupunginjohtajaksi, kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi ja Euroopan parlamentin jäseneksi.
Linkola (s. 1932) on puolestaan radikaali kalastaja, vapaa luonnontutkija, ympäristöfilosofi ja toisinajattelija, joka kyseenalaistaa koko länsimaisen kulutusyhteiskunnan mielekkyyden.
Linkolan pääteesi on, että ihmiskunta ajaa nykyisellä toiminnallaan maapallon tuhoon. Ilaskiven visio ei ole yhtä synkkä.