Hyppää pääsisältöön

Karjalaisen ja Kekkosen välirikko

Karjalaisesta povattiin Kekkosen jatkajaa presidenttinä, mutta UKK ei sallinut tämän kehityksen tapahtuvan hänen selkänsä takana.

1970-luvulla presidentti Kekkonen oli jo yli 70-vuotias, ja tuhansia ministeripäiviä istunutta Karjalaista pidettiin vahvana maalaisliiton presidenttiehdokkaana.

Kekkosta yli 20 vuotta nuorempi Karjalainen tunnusteli mahdollisuuksiaan valtakunnan ykkösvirkaan, mitä valtaansa tottunut Kekkonen ei ilmeisesti sietänyt. UKK syytti Karjalaista kiilan lyömisestä Neuvostoliiton ja hänen väliinsä.

Vuoden 1977 jälkeen Karjalainen ei enää toiminut ministerinä vaan jatkoi työtä Suomen Pankissa, josta hänet vuonna 1983 erotettiin ikävien vaiheiden jälkeen.

Artikkelin video on YLE Draaman tekemästä Presidentit-sarjasta, jossa käsiteltiin fiktion keinoin historiallisia tapahtumia. Näkemys ei ole siis tieteellisen tarkka, mutta monien asiantuntijoiden mielestä tulkinta on ainakin oikeansuuntainen.

Teksti: Paavo Rytsä