Hyppää pääsisältöön

Lastenklinikka osasto 10

Osasto 10 on yksi niitä tv-ohjelmia, joka on todella pysäyttänyt suomalaiset televisionkatsojat. Raportti käynnisti kansalaiskeräyksen, jossa vuoden kuluessa koottiin neljä miljoonaa markkaa. Varoilla parannettiin merkittävästi syöpäsairaiden lasten oloja.

Mirja Pyykkö vieraili osastolla tammikuussa 1982 ensin pari päivää "aputyöläisenä" ja sitten kuvausryhmän kanssa. Seurauksena oli raportti Osasto 10.

Idean ohjelman tekemiseen Mirja Pyykkö sai kirjeestä, jonka hänelle lähettivät kaksi äitiä, joiden lapset olivat kuolleet leukemiaan. Kirje oli heidän avunhuutonsa.

Lastenklinikan ylilääkäri Niilo Halman suostui ohjelman tekemiseen viimeisenä keinona pyrkiä julkisuuden kautta vaikuttamaan siihen, että osastolle saataisiin lisää resursseja.

Jo vuonna 1982 suurin osa leukemiaa sairastavista lapsista olisi voitu pelastaa. Tarvittavia laitteita ja hoitohenkilökuntaa ei kuitenkaan ollut, koska rahan ja resurssien jaossa pienet lapsipotilaat oli aina ohitettu.

Raportti Osasto 10 muutti tilanteen.

"Osasto 10 todellisuus on sellaista, mitä on hirveän vaikea pelkästään kirjoittamalla ihmisille välittää. On päästävä katsomaan, mistä on kysymys, ja tällaisissa tilanteissa televisio on merkittävä väline", muistelee Mirja Pyykkö haastattelussa 2007. "Suomalaisten oikeudentaju loukkaantui siitä, että lapset olivat rahassa ja vakansseissa pudonneet väliin".

Osasto 10 -raportin esittämisestä on kulunut 25 vuotta. Tilanne osastolla on nyt (2007) täysin erilainen kuin tuolloin. Tilat ja laitteet ovat parantuneet merkittävästi. Silloin lääkäreitä oli kaksi, nyt heitä on seitsemän. Myös hoitotulokset ovat nyt täysin toista luokkaa.

Tietolaatikko

Lehtiotsikoita talvelta 1982: Järkyttävä A-raportti tulee nostamaan kohun - Mirja Pyykkö herätti suomalaiset - Syöpäosaston ongelmat vavahduttivat Suomea: Monet heistä kuolevat turhaan - Ohjelma pelastaa pikkupotilaita - Tv-ohjelma herätti päättäjät - Syöpäpotilaiden auttamiseksi kansalaiskeräys - Lasten syöpäosasto 10 saa lisää hoitohenkilökuntaa - Kansa antoi miljoonan 2 viikossa.

Lue lisää:

Osasto 10 - paluu

Vuonna 1982 Mirja Pyyykkö teki seurantaraportin suomalaisia koskettaneesta Osasto 10 -ohjelmastaan. Osastolla ei ollut ohjelman tekoaikaan yhtään lasten syöpälääkäriä.

Lue lisää:

Osasto kympin lapset vuonna 2012

Silminnäkijä palasi samalle lasten syöpäosastolle, josta Mirja Pyykkö teki suomalaisia järkyttäneen raportin 30 vuotta aiemmin. Millaista on osasto 10:n pienten potilaiden, heidän perheidensä ja hoitohenkilökunnan arki nyt?