Hyppää pääsisältöön

Suomikantrin esihistoriaa 1

Ensimmäinen kantrisuomennos levytettiin Yhdysvalloissa jo vuonna 1926. Lännenromantiikka oli kuitenkin saapunut Suomeen jo vuosikymmeniä aikaisemmin.

Seikkailukertomukset tekivät villiä länttä tunnetuksi 1800-luvun lopulla. Ensimmäisen maailmansodan vuosina esitettiin Martti Nisosen operettia Aavikon lapsia, jossa kuultiin mm. Suomalaisen cowboyn laulu.

1920- ja 1930-luvuilla levytettiin monia lännenaiheisia iskelmiä, joilla ei kuitenkaan ollut juuri yhtymäkohtia USA:ssa kehittymässä olleeseen hillbilly- tai countrymusiikkiin.

Vuonna 1926 kahtenakin versiona levytetyn Vangin laulun lähtökohtana sen sijaan oli Vernon Dalhartin suuri hillbilly-hitti. Vanha kehräävä rukki, Kynttilöiden syttyessä, Vanha musta ja Vanha riimu olivat nekin tunnettuja 1930-luvun country- ja cowboysävelmiä.

1950-luvulla suomennettiin modernimpia countryhittejä, jotka olivat onnistuneet murtautumaan poplistojen kärkisijoille. Täkäläinen yleisö sai näinä vuosina ensi kertaa tuntumaa mm. bluegrass-tyylin kehittäjän Bill Monroen tuotantoon.

Tanskalainen havaijikitaristi Holger Hersholt puolestaan tutustutti suomalaisia western swing -tyyliin muutamilla 50-luvun alussa tekemillään instrumentaalilevyillä.

Tietolaatikko

Vangin laulu (Prisoner’s Song). Säv. Guy Massey. Es. Erik Kivi. Muita levytyksiä: Vernon Dalhart 1924, Otto Pyykkönen 1926.
Suomalaisen cowboyn laulu. Säv. Martti Nisonen. Es. Henry Holm.
Vanha kehräävä rukki (The Old Spinning Wheel). Säv. ja san. Billy Hill, suom. Martti Jäppilä. Es. Georg Malmstén ja Dallapé-orkesteri. Muita levytyksiä: Ray Noble 1933.
Kynttilöiden syttyessä (When It´s Lamp-lighting Time in the Valley). Säv. ja san. Joe Lyons – Sam Hart – The Vagabonds, suom. F. Voitto (=Usko Kemppi). Es. Reino Armio ja Sonora-orkesteri. Muita levytyksiä: Mac and Bob 1933, Wayne King 1933, Harmony Sisters (Kodin kynttilät 1942).
Kotikunnaalla (Mocking Bird Hill). Säv. ja san. Vaughn Horton, sov. Toivo Kärki, suom. Kullervo. Es. Henry Theel ja Metro-tytöt. Muita levytyksiä: The Pinetoppers 1949, Les Paul & Mary Ford 1951, Patti Page 1951
Tennessee-valssi (Tennessee Waltz). Säv. ja san. Redd Stewart – Pee Wee King, sov, Toivo Kärki, suom. san. Kullervo, Es. Henry Theel, Metro-tytöt ja Decca-yhtye. Muita levytyksiä: P. W. King 1948, Cowboy Copas 1948, Patti Page 1950.
Vanha Musta (Ole Faithful). Säv. ja san. Michael Carr – Jimmy Kennedy, sov. George de Godzinsky. Es. Maire Ojonen ja Leijona-orkesteri. Muita levytyksiä: Will Osborne 1934, Gene Autry 1935.
Nahjus (Slow Poke). Säv. ja san. Redd Stewart – Pee Wee King – Chilton Price, suom. san. Kristiina (=Kyllikki Solanterä). Es. Ranja Rasmussen ja Pentti Aholan kvintetti. Muita levytyksiä: Pee Wee King 1951, Arthur Godfrey 1951.
Kentucky-valssi (Kentucky Waltz). Säv. ja san. Bill Monroe, suom. san. K. Sara (=Kyllikki Solanterä). Es. Kipparikvartetti ja Harry Bergströmin Swing-trio. Muita levytyksiä: Bill Monroe 1946, Cowboy Copas 1946, Eddy Arnold 1951.
Chicken Rag. Säv. Holger Hersholt. Es. Holger Hersholt ja yhtye.