Hyppää pääsisältöön

Ian Anderson ja nostalgian uhka

1960-luvun suuruuksiin kuuluneen Jethro Tullin laulaja-huilisti ei halua piehtaroida nostalgiassa, koska se on hänestä kuin "henkistä huumetta".

Tietolaatikko

Jethro Tull konsertoi 6.-8.9.2007 Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Jethro Tull teki läpimurtonsa vuonna 1969 Stand Up -levyllä, jolla kuultiin muun muassa versio J. S. Bachin Bouréesta.

Ian Andersonista, joka esiintyessään soitti poikkihuiluaan yhdellä jalalla, tuli bändin tavaramerkki.

Yhtyeen aikalaisia olivat sellaiset nimet kuin Cream, Jimi Hendrix, Doors ja Frank Zappa.

"Kilpailijoita oli vähän, mutta he olivatkin maailmankaikkeuden huippuja", Anderson sanoo Ruisrockissa vuonna 1993 tehdyssä haastattelussa. Samanlaista tulisen luomisen aikakautta hän ei usko rockmusiikin enää kokevan.

Kaikille rockartisteille tulee jossain vaiheessa hetki, jolloin heidän on jätettävä näyttämö muille, Anderson tähdentää. Kaikki eivät tätä ymmärrä vaan jatkavat, kunnes yleisö pakottaa heidät lopettamaan.

Teksti: Jukka Lindfors

  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto