Hyppää pääsisältöön

Kirkonkellojen kuminaa

Kirkonkellojen juhlava kumina on kutsunut kansaa kirkkoon satojen vuosien ajan. Kellojen käyttö viestintävälineenä juontaa alkunsa jo esikristilliselle ajalle.

Luterilaisilla, ortodokseilla ja katolilaisilla on omat soittotapansa.

Luterilaisissa kirkoissa soitetaan sunnuntaiaamuisin huomenkelloja merkiksi siitä, että nyt on syytä lähteä kirkkomatkalle.

Papinkelloja soitetaan pienellä kellolla papin saapuessa kirkkoon. Ns. yhteensoitto soitetaan kaikilla kelloilla noin viisi minuuttia ennen jumalanpalveluksen alkamista.

Kellojen soitolla on ilmoitettu myös seurakuntalaisen kuolemasta. Vanhojen soittotapojen mukaan miespuolisen vainajan soitto aloitetaan isolla kellolla ja naispuolisen vainajan pienellä.

Ortodokseilla kellojen soittotapoja on kolme: ilmoitussoitto, juhlasoitto ja vuorosoitto.

Vanhan Valamon suurin kello painoi 16 000 kiloa ja sitä soittamaan tarvittiin kaksi henkilöä.

Aikoinaan kirkonkelloja valmistettiin myös puusta. Puinen kello on säilynyt mm. Kaarinan kirkosta.

Teksti: Reijo Perälä

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto