Hyppää pääsisältöön

"Näytteleminen on yritys sukeltaa toisen ihmisen sielunelämään ja esittää se", sanoo näyttelijä Juha Muje

Juha Muje on ollut laitosteatterinäyttelijä vuodesta 1971. Nuorena alalle päässyt näyttelijä kertoo ohjelmassa Taiteilijaelämää (2005) uransa syntymisestä ja saaduista opeista. Hän myös pohtii kysymystä, mitä näytteleminen pohjimmiltaan on.

Juha Muje (1950 - 2020) oli juuri täyttänyt 18 vuotta, kun hän pääsi teatterikouluun. Hänen esiintymisviettinsä oli kuitenkin alkanut jo pikkupoikana. Ensimmäiset mielikuvat tulevasta ammatista syntyivät jo noin viisivuotiaana. Siihen aikaan tyyny merkitsi haitaria ja ilmakitaralla vedettiin muun muassa Elvistä. Näillä instrumenteilla ja ohjelmistolla hän esiintyi ensimmäisen kerran. Hän kertoo tuolloin saaneensa ensikosketuksen siihen, millaista on astua estradille. Se oli sekä kammottavaa että hienoa.

Tuota kauhuntasapainoa Muje kertoo tavoitelleensa koko uransa ajan. Kun uskaltaa ylittää rajan, sitä seuraa helpotus. Suoranainen katharsis! Näyttelijänä hänelle fyysinen ilmaisu on läheistä. "Raisu" meno on mieleen, sillä hän sanoo löytävänsä fysiikan kautta ajatuksia. Nuoruuden piikkiin menee kuitenkin se, että tavoitteli virheettömyyttä eikä antanut itselleen armoa. Sittemmin näyttelijä on oppinut olemaan armeliaampi itseään kohtaan.

Teatteriura alkoi heti valmistumisen jälkeen Turun kaupunginteatterissa vuonna 1971, ja Turussa vierähtikin seuraavat 10 vuotta.

Muje ajattelee näyttelemisen olevan yritystä sukeltaa toisen ihmisen sielunelämään ja sen esittämistä toiselle tai toisille. Sukeltaminen ei hänen mukaansa ole heittäytymistä vaan pikemminkin eläytymistä, joka tuo tekemiseen tietoista panosta mukaan, Muje korostaa.

Hän toteaa yleisöllä olevan aina merkitystä. Jokainen esitys on erilainen vaikka kyseessä olisi sama näytelmä. Yleisö vaikuttaa omalla läsnäolollaan, reagoimalla, mutta myös hiljaisuudessa on eri intensiteetin asteita, jotka vaistoaa näyttämölle.

Muje kertoo ohjaajan ja näyttelijän vuorovaikutuksen olevan parhaimmillaan vain tuhinaa ja ähinää. "Ei siinä tarvita sanoja, pikkuisen ähkyä vaan."

Teksti: Eva Backman

Lisää ohjelmasta

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto