Hyppää pääsisältöön

Maukka sotii apatiaa vastaan

Maukka Perusjätkä ja Kallion Rock-klubin ohjelmaryhmä esitelmöivät katunuorison ajatuksista. Mukana heiluu niin punkkareita, diinareita kuin pitkätukkia.

"Mun kaverit on kakessa" oli alun perin Kallion rock-klubilla eli Kill Cityssä oleskelevien rokkarien laulu, jonka aihepiiri liittyi kiinteästi ajankohtaisiin katuväkivaltaisuuksiin.

Klubin vetäjä Ralf Örn muokkasi kappaleesta uuden version, jossa rasismia ja väkivaltaa käsiteltiin nyt kriittisesti.

Iskulauseesta "Tahdon sotaa apatiaa vastaan" tuli kokonaisen sukupolven tunnus, jota toisteltiin myös punk- ym. nuorisopiirien ulkopuolella.

Kallion rock-klubin ja Helsingin Elävän musiikin yhdistyksen kaltaisia yhteenliittymiä syntyi ympäri maata. Maukka Perusjätkän tiivistyksen mukaan niissä voi "soittaa, veistää ja käyttää moottorisahaa".

Maukka ei koskaan väittänyt edustavansa punkia - pikemminkin päinvastoin - mutta hän kuului bändeineen kiistatta Suomen ensimmäisten punk-vuosien keskeisiin ilmiöihin.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto