Hyppää pääsisältöön

Minna Canth – realisti ja naisasianainen

Minna Canth oli aikansa tärkeimpiä kirjailijoita ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Hänen elämäntyönsä on vaikuttanut Suomen kehittymiseen tasa-arvon ja koulutuksen edelläkävijämaaksi. Radio-ohjelmassa (1997) pohditaan Canthin kaunokirjallisten teosten vaikutusta ja merkitystä sekä sitä, miten aikalaiset ottivat ne vastaan. Artikkelissa on myös otteita ohjelmasta Minna Canthin kirjeitä Lucina Hagmanille (1975).

Kuopiolainen kirjailija ja liikenainen Minna Canth (1844–1897) oli rohkea heikkojen puolestapuhuja ja epäkohtien kärkäs esiintuoja, joka puolusti naisia ja köyhiä sekä teoksissaan että käytännössä.

Canthin näytelmät edustavat tyylipuhdasta realismia ja niiden aiheet ovat selkeän osoittelevia ja kantaaottavia. Kirjailija halusi ennen kaikkea kuvata todellisuutta. Konservatiivisille piireille totuus ja totuudellisuus olivat myös tärkeitä arvoja. Yhteisymmärrys kuitenkin oli näennäistä. Kun Canth kuvasi novellissaan Salakari (1887) naisen tekemää aviorikosta, konservatiivit teilasivat teoksen, koska se ei ollut totta. Minna Canthin teosten aikalaisvastaanotosta väitellyt Leeni Tiirakari sanoi radio-ohjelmassa, että konservatiivien mielestä realistit esittivät sellaisia epäkohtia, joita ei ollut olemassakaan. Tällaisten keksittyjen epäkohtien esiinnostaminen tavallaan lietsoi niiden syntymistä, Tiirakari totesi. Samantapainen vastaanotto toistui myös Köyhää kansaa -novellin (1886) kohdalla. Konservatiivien mielestä köyhän työläisäidin suuret tunteet kuolevan lapsensa äärellä eivät ole todellisia, sillä senkaltaisiin tunteisiin pystytään vain "hienostonaisten salongeissa".

Canth joutui aikalaistensa tulilinjalle, koska hän oli täysin riippumaton nainen.― Tutkija Leeni Tiirakari Canthiin kohdistuvasta syrjinnästä.

Kirjailijan sukupuoli näkyi myös hänen teostensa vastaanotossa. Tiirakarin mukaan aikaisarvioissa nainen ei voi kirjoittaa aviorikoksesta tai hän ei voi tietää löyhästä moraalista tai elämän laitapuolesta, jollaisesta Canth kirjoittaa muun muassa Kauppa-Lopossa (1889). Lisäksi hän kohahdutti aikaisiaan kuvaamalla novellissaan Hanna (1886), nimihenkilön sulhasen paluuta bordellista, ja kuinka "kuola virtasi hänen suupielestään." Papisto erityisesti kiivastui Canthin teoksien aiheista. Heidän mukaansa oli mahdotonta, että nainen kirjoitti epäillyttävistä aiheista.

Tiirakarin mielestä Canth joutui tulilinjalle kuitenkin ennen kaikkea siksi, että hän täysin riippumaton nainen. Leskeksi jäätyään hän alkoi hoitaa isältään jääneitä liiketoimia Kuopiossa. Nämä toimet alkoivatkin menestyä taloudellisesti niin hyvin, että Canth elätti itsensä ja lastensa lisäksi myös äitinsä ja veljensä sekä kykeni tarjoamaan elantoa koko joukolle apulaisia. Taloudellinen riippumattomuus mahdollisti myös kirjallisen riippumattomuuden. Tutkijan mukaan tämä raivostutti muun muassa vanhoja fennomaaneja kuten Kuopion piispa Gustaf Johanssonia, Yrjö Sakari Yrjö-Koskista ja Agathon Meurmania. Naislukijat useimmiten olivat ihastuneita Canthin teksteihin.

Kirjallisuuden toivottiin vaikuttavan naisten koulutukseen ja tasa-arvoon.― Leeni Tiirakari Canthin teosten vastaanotosta

Naisyhdistysten toiminnan päätavoite 1800-luvulla oli saada naisille niin kunnallinen kuin valtiollinenkin äänioikeus. Ensimmäinen toteutuikin, jos oli manttaaliin pantua maaomaisuutta. Manttaali oli veroyksikkö, jonka pohjalta laskettiin maatilojen verotus. Canthin kirjoitusten puolestaan toivottiin vaikuttavan naisten koulutukseen ja tasa-arvoon, Tiirakari totesi. Esimerkiksi novellissa Salakari naisen tekemän aviorikoksen katsottiin johtuvan naisen puutteellisesta koulutuksesta. Novellin päähenkilö kun luki realistisia romaaneja, jotka viekottelivat pahoille teille tähdellisemmän tekemisen puuttuessa. Samaan kiinnitti myös huomiota naisliikkeen pioneeri Lucina Hagman kirjeessään Canthille. Hagman kirjoitti, että Canthin näytelmässä Sylvi (1892) oli naisasia hienosti esillä. Näytelmän päähenkilö nuori tyttö joutuu avioitumaan vanhemman miehen kanssa. Hagmanin mielestä näytelmä voisi edistää naimaiän korotusvaatimuksia sekä naisten koulutusta, jotta "heillä olisi kotonaan kunnon tekemistä eikä vain perheen hoitoa." Canth itsekään ei pitänyt sitä hyvänä suuntauksena.

Canthin teosten muotokieli oli aikalaisille uutta ja outoa. Se oli yksi syy, miksi niin monet ottivat hänet erilaisten yhteiskunnallisten suuntausten äänitorveksi. Häntä pidettiin poliittisena kirjailijana niin työväenaatteen kuin nuorsuomalaisuudenkin kannalta. Toisille Canth oli uskonnollinen kirjailija, toisille ateisti: Naisasialiike otti Minna Canthin omaksi äänekseen, kun taas joillekin realismi oli esteettinen suuntaus ja siksi Canthia ihailtiin uuden tyylin kirjailijana.

Anja Pohjola esittää monologina Minna Canthin Lucina Hagmanille kirjoittamia kirjeitä.

Lucina Hagman (1853–1946) oli suomalainen koulunjohtaja, naisasialiikkeen pioneeri ja nuorsuomalainen poliitikko, joka valittiin yhtenä ensimmäisistä naisista eduskuntaan. Canth ja Hagman tutustuivat toisiinsa Jyväskylän seminaarissa, jossa he opiskelivat yhtä aikaa 1870-luvulla.

Kuunnelmia Canthista ja Canthilta Areenassa

Kommentit
  • Luontoilta jakoi luontotietoutta leppoisasti ammattitaidolla

    Alkuperäistä Luontoiltaa esitettiin 32 vuotta.

    Suomalaisten kontaktiohjelmien pioneeri Luontoilta aloitti lähetyksensä radiossa 26.huhtikuuta 1975. Vuodesta 1982 lähtien ohjelmaa esitettiin myös television puolella. Yleisön rakastamaa luonto-ohjelmaa tehtiin 32 vuoden aikana 519 jaksoa.

  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto