Hyppää pääsisältöön

Taiska: Miksi näin

22-vuotias Taiska osallistui interviisu-karsintaan helmikuussa 1978. Miksi näin -kappale voitti karsinnan ylivoimaisesti.

Taiskan taustakuorossa lauloivat Irina Milan ja Muska, ja laulu oli sovitettu voimakkain laulustemmoin, joita ei ole mukana levyversiossa.

Laulu oli syntynyt Arto Alaspään ja Hannu Seppäsen yhteistyönä, ja sen sovitti Kalervo Halonen.

Miksi näin sai interviisukarsinnan alueraadeilta 299 pistettä ja voitti kisan yli 60 pisteellä toiseen tulleeseen Reijo Karvosen & Ikaroksen Muille maille -lauluun.

Tuntemattomasta syystä Taiska ei kuitenkaan lähtenyt kilpailumatkalle Sopotiin, vaan Miksi näin kappaleen esityksestä vastasi karsinnan toiseksi tullut Reijo Karvonen & Ikaros. Syyksi on uumoiltu Intervision ilmoitusta, että kisassa oli kyseisenä vuonna jo tarpeeksi naisartisteja.

Interviisujen lisäksi samassa tv-lähetyksessä valittiin myös Suomen euroviisuedustaja, joka oli vuonna 1978 Seija Simola.

Teksti: Paavo Rytsä

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto