Hyppää pääsisältöön

Jean Sibeliuksen hautajaiset

Kansallissäveltäjä Jean Sibelius kuoli kotonaan Ainolassa 20. syyskuuta 1957. Hän oli kuollessaan 91-vuotias.

Kymmenen päivää myöhemmin monituhatpäinen surusaatto hyvästeli hänet haudan lepoon. Sibeliuksen hautajaisisista tuli kansallinen suurtapahtuma.

Hautajaisten aattona lähiomaiset kunnioittivat vainajan muistoa soihtujen valaiseman Suurkirkon hiljaisuudessa. Sen jälkeen jäähyväisensä jättivät tuhannet kansalaiset. Ihmisvirtaa kesti kolme tuntia.

Hautajaisaamuna seppeleensä laskivat valtiovallan ja eri järjestöjen edustajat sekä eri maiden diplomaatit. Sibeliuksen arkun kantoivat ulos kirkosta Suomen säveltaiteen edustajat.

Arkku kuljetettiin viimeiselle leposijalleen pitkin kunniakujaa, joka ulottui Helsingistä Järvenpäähän asti. Opiskelijoiden ja koululaisten seistessä kunniavartiossa kansallinen suurmies laskettiin kotitalonsa Ainolan pihamaan poveen.

Kommentit