Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-toimituksen sivuilta.

Bukleemattoko liukastumisen syynä?

matto (copyright YLE/videokuvaa)Monella on kotona bukleematto: se on helppo pitää puhtaana ja sopii hyvin vaikka käytävään. Suomessa myydäänkin vuosittain jopa satojatuhansia bukleemattoja.

Mutta näissä matoissa saattaa piillä yllättävä vaara: lateksi, joka pitää maton kiinni lattiassa, saattaa jättää itse lattian liukkaaksi. Tämä on ainakin bukleematon takia liukastuneen rouvan teoria. Mutta miten hän voi osoittaa sen todeksi, kun kauppa on ihan eri mieltä?

nainen (copyright YLE/videokuvaa)Kaksi vuotta sitten järvenpääläinen siivousalan yrittäjä järvenpääläinen Irmeli Pyykkö liukastui huoneistohotellia siivotessaan.
- Siellä oli tämmöinen bukleematto, jossa on lateksipohja. Se oli viety tuulettumaan ja lattiat oli pesty. Kaikki oli kunnossa. Sitten illalla kannoin mattoja sisälle paikoilleen, ja siinä vaiheessa lähti käytävämaton kohdalla jalat alta. Vammauduin loppuiäkseni, Pyykkö kertoo.

Pyykkö teki paikalliselle kuluttajaneuvojalle ilmoituksen lattiaan liukkautta aiheuttavasta bukleematosta. Aluksi ei kuitenkaan pystytty jäljittämään vanhan maton myyntinimeä eikä ostopaikkaa.
- Selvittelin kotona myös, onko meillä tämmöisiä mattoja, ja kotoa löytyikin yksi samanlainen matto, jossa on lateksipohja, Pyykkö toteaa.

Pyykön oma matto oli SPO-yhtymän maahantuoma Sara-bukleematto. Pyykön mielestä myös sen alla lattia oli liukas. Paikallinen kuluttajaneuvoja kävi toteamassa Pyykön kotona, että maton alusta oli liukkaampi kuin ympärillä oleva lattia-alue.

Bukleematon pohjassa olevan lateksipinnan tarkoitus on pitää matto paikallaan lattiassa. Lateksi on luonnonkumia, mutta pohjamateriaalin tarkempi koostumus on kunkin tehtaan liikesalaisuus. Voisiko siis lateksipohjasta irrota liukkautta aiheuttavia aineita lattiaan?

VTT löysi parafiinia ja silikonia

Kuluttajavirasto lähetti Sara-maton tutkittavaksi VTT:n laboratorioon. Myöhemmin selvisi, että Huoneistohotellin vanha bukleematto oli ostettu joitakin vuosia sitten Anttilasta ja sen nimi on Lea-matto. VTT tutki myös sen.

vtt mies (copyright YLE/videokuvaa)Tutkimuksessa selvisi, että kummankin maton lateksipohjasta löytyi parafiinia ja kloorattuja parafiineja, palonestoaineiden tyyppisiä aineita sekä silikoniyhdisteitä.
- VTT:n lausunnon perusteella ei voitu vetää oikeastaan mitään johtopäätöstä. Tarkassa tutkimuksessa löytyi tämmöisiä aineita, mutta määrät olivat hyvin pieniä, sanoo johtaja Tomi Lounema Kuluttajaviraston tuoteturvallisuusosastolta.

vtt teksti (copyright YLE/videokuvaa)VTT olisi halunnut tehdä lisätutkimuksia eli tutkia lattian pintaa sekä selvittää, mikä oli maton ja onnettomuuslattian yhteisvaikutus. Kuluttajavirasto kuitenkin lopetti tutkimukset tähän. Se oli kuullut Sara-maton maahantuojaa, eikä vastaavia liukastumistapauksia ollut tiedossa.
- Meillä on hyvin suuri joukko muita ilmoituksia käsiteltävinä, ja meidän täytyy jakaa resurssit niin, että asioita saadaan riittävässä määrin selville. Tämän asian suhteen vaikutti siltä, että tämä selvittely riittää, Lounema perustelee VTT:n ehdottamien lisätutkimusten hylkäämistä.

Mutta outoa on, miksi Kuluttajavirasto tuhlaa verorahoja nollatutkimuksiin.
- Niin sitäpä ei tiedä, kun aloittaa ne selvittelyt, että mitä selviää. Kun saa tuloksia, jotka näyttävät siltä, että asiaa ei kannata enempää selvittää, siinä vaiheessa tehdään sitten ratkaisuita, Lounema vastaa.

Kuluttajavirasto siirtää vastuun kaupalle

Kuluttajavirastoon on tähän mennessä tullut neljä ilmoitusta liukkautta aiheuttavista bukleematoista. Virasto ei ole enää sen koommin tutkinut asiaa. Se sysää vastuun tuotteen mahdollisesti aiheuttamasta liukastumisesta eteenpäin.
- Tuoteturvallisuuslainsäädännön mukainen vastuu on tuotteen valmistajalla, maahantuojalla ja myyjällä, kaikilla näillä. Vahingon aiheuttaja on korvausvastuussa mahdollisesti aiheuttamastaan vahingosta, Lounema sanoo.
Pyykön kotona on erilaisia omia ja tuttavien bukleemattoja, joissa kaikissa on Pyykön mukaan sama ongelma. Hän esittelee ystävättärensä tyttären huoneessa ollutta lastenmattoa. Pyykön mukaan ystävättären tyttö oli liukastunut maton aiheuttamaan lattian liukkauteen.

Pyykkö on ostanut Keskosta pieniä bukleemattoja, joita hän on lähettänyt Kuluttajaviraston ylijohtajalle Marita Wilskalle sekä Keskon lakiasiainjohtajalle. Vastausta ei kummaltakaan ole tullut.

Onnettomuuden seurauksena Pyykkö menetti työkykynsä ja hakee nyt korvausta Lea-maton maahantuojalta Keskon Anttilalta.

Anttilassa ei tietoa miksi parafiinia

Tapasimme Anttilan markkinointipäällikön tiistaina Habitare-messujen rakennustyömaalla. Anttila ei kyseenalaista VTT:n tutkimuksen keskeyttämistä, oikeastaan siitä ei edes saa puhua.

nainen (copyright YLE/videokuvaa)Kuningaskuluttajan kysyessä Anttilan kantaa siihen, oliko VTT:n tekemä tutkimus riittävä, Anttilan markkinointipäällikkö Merja Hento ei halua ottaa kantaa.
- Asioita, jotka liittyvät tähän tapaukseen en kommentoi, koska asia on kesken meidän asiakkaamme kanssa. Silloin ei mielestäni ole soveliasta puida sitä julkisuudessa, Hento perustelee.

Parafiinia on ennen käytetty tanssilattioiden liukasteena. Mutta miksi ihmeessä parafiinia ja silikonia laitetaan matonpohjaan?
- En valitettavasti osaa sanoa. Minä oletan, että niitä käytetään sen takia, että matto pysyy pehmeänä, siis hyvien käyttöominaisuuksien takia. Mutta niin kuin tuossa aikaisemmin totesin, en tunne yhdistelmiä, joista lateksi tehdään, Hento vastaa.

Mutta jos vaarana on liukkaus lattiassa, pitäisikö lateksipohjissa välttää parafiineja ja silikonityyppisiä aineita?
- En osaa sanoa, Hento toteaa.

Ei ihme, ettei Hento osaa sanoa. Osa Suomenkin markkinoilla olevien mattojen pohjista saatetaan tehdä alihankintana kaukomaissa, ja palat vain kootaan yhteen esimerkiksi eurooppalaisissa tehtaissa. Pohjan koostumus on kuulemma liikesalaisuus.

Miten on Anttilan bukleemattojen lateksipohjien laita? Tulevatko lateksipohjat mattoihin samasta tehtaasta kuin itse bukleematto vai tulevatko ne jostain muualta?
- En osaa sanoa, mistä tehtaat raaka-aineensa hankkivat. Me ostamme yhtä kokonaisuutta, sitä valmista tuotetta, Hento kertoo.

Haastattelun jälkeen Anttilan mattojen valikoimapäällikkö kertoi Kuningaskuluttajalle, että bukleemattojen tavarantoimittajat ovat suuria ja luotettavia yrityksiä, jotka toimittavat mattoja ympäri maailmaa, ja joiden kanssa Anttila on tehnyt yhteistyötä jo useiden vuosien ajan. Anttilalle ei ole tullut muita reklamaatioita bukleemattojen aiheuttamasta liukkaudesta.

Anttilan tutkimuksessa ei ilmennyt liukkautta

Itse maksamastaan tutkimuksesta Anttila toki puhuu. Anttilan maahantuoman vanhan Lea-maton ja uuden Taverna-maton käyttöä simuloitiin kaksi viikkoa Turun työterveyslaitoksen laboratoriossa. Testin tarkoitus oli selvittää, aiheuttavatko matot liukkautta parkettilattiaan.

Parketilla olleiden mattojen päälle asetettiin vanerilevy ja 20 kilon paino. Yksi parkettilevy jäi ilman mattoa ja painoa.
- Kahden viikon jälkeen painot otettiin pois ja lattia pyyhittiin pyyhkeellä, joka oli kastettu vesijohtoveteen. Sen jälkeen lattia kuivattiin. Ja sitten testit uusittiin.
- Tulos oli, että mattojen ei todettu merkittävästi vaikuttavan parkettien liukkauteen, Hento kertoo.
Hennon mukaan pitävyysluokat pysyivät ennallaan, mutta kitkakertoimissa tuli pieniä muutoksia.

VTT:n tutkijan mukaan kahden viikon simulointi ei välttämättä vastaa monen vuoden käyttöä. Onnettomuusmatto oli ollut järvenpääläisessä huoneistohotellissa käytössä vuosia. Myös maton liikkuminen lattiapinnalla sen päällä käveltäessä on saattanut aiheuttaa liukkautta lattiaan. Anttilan tilaamassa tutkimuksessakin maton liikkuminen jätettiin tutkimatta. Hennon mukaan maton päällä ei kävelty kahden viikon aikana, kun matot olivat parketilla painojen alla.
- Käsittääkseni ei kävelty, koska siinä oli se paino. joka tavallaan kuvaa sitä kotona käyttämistä, Hento toteaa.

Liukastunut Pyykkö muistuttaa, että jos maton pohjaan jotakin ainetta laitetaan, pitää sen myös pysyä pohjassa.

Liukastuminen vei Pyyköltä terveyden ja työn.
- En pysty liikkumaan normaalisti, joudun istumaan aina vähän väliä.

Miten bukleemattoa pitäisi hoitaa?

matto (copyright YLE/videokuvaa)Pyysimme haastattelua myös VTT:n tutkiman Sara-maton maahantuojalta SPO-yhtymältä, mutta yritys perui haastattelun viime tingassa. Yrityksestä kuitenkin kerrottiin, että monet huoltavat bukleemattoja väärin. Mattoja pestään painepesureilla tai upottamalla ja kuivataan saunassa, jolloin lateksipohja saattaa kuivua.

Bukleemattoa ei myöskään pidä levittää kostealle lattialle, ja se tulee tampata lateksipohja ylöspäin. Maahantuojan mukaan mattojen hoito-ohjetekstejä on viime aikoina paranneltu.

Pyykön tapauksessa mattoa oli kuitenkin huollettu ohjeiden mukaisesti.

Maarit Åström-Kupsanen / TV1 Kuningaskuluttaja

Ohjeita mattojen oikeaoppiseen hoitoon

- Imuroi matto säännöllisesti.
- Pese haaleassa vedessä käsin tai laakapesuna pesulassa.
- Kuivata matto pyöreällä tangolla.
- Mattoa ei saa pestä kemiallisesti eikä pesukoneen rummussa. Myös rumpukuivaus on kielletty.
- Pesun jälkeen maton pitää antaa kuivua huolellisesti.
- Tarkista, että lattia on pesun jälkeen kuivunut ennen maton laittamista paikalleen.

Maarit Åström-Kupsanen /TV1 Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Kuinka korjata vetoketju ilman että sitä tarvitsee vaihtaa?

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Yksityiselläkin myyjällä on iso vastuu käytetyn auton vioista

    Apua korjauskuluihin saada auton myyjältä.

    Jos auto hajoaa ennen aikojaan, voi apua korjauskuluihin saada auton myyjältä. Kuluttajansuojalaki määrittelee autoliikkeen virhevastuun, mutta myös yksityiselle myyjälle voi syntyä vastuu korjauskuluista. Lähtökohta on, että auton moottorin pitää kestää auton elinkaaren ajan.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.