Hyppää pääsisältöön

Ronski Gang

Lohjalainen Ronski Gang kuuluu suomalaisen äijärockin perusbändeihin. Se on tarjonnut yleisölleen samaa luotettavaa huttua jo vuodesta 1968 alkaen.

Tietolaatikko

Hitch Hike. Sjöblom, Harry (säv). Pekkola, Olavi (säv). Robson, Frank (san). Levytetty 1980.
Ronski Gangin uraa luotaava tupla-cd Still Shakin´ - The Ronski Gang Anthology (EMI) ilmestyi vuonna 2005.

1960-luvulla Ronski & Exoticina aloittanut bändi vaihtoi nimensä nykyiseen muotoon vuonna 1978.

Yhtyeen linjana on aina ollut hardrockille sukua oleva jytäävä perusrokki, johon mahtuu omien biisien lisäksi lainamateriaalia Renegadesista Black Sabbathiin.

Vuosina 1977-1983 Ronski Gang teki seitsemän albumia. 1980-luvulla bändi vetäytyi tauolle, mutta koottiin 1990-luvulla uudelleen.

Singlehittejä yhtyeellä ei ole ollut koskaan, ja se tunnetaankin ennen muuta pätevänä livebändinä.

Äijärockia ei voi soittaa teinibändi, eikä äijärockbändin solistiksi kelpaa mikään falsettipiipittäjä, Ronski ja Hate Sjöblom sanovat.

Ronski arvelee lauluäänensä olevan velkaa lapsuuden napavialle, joka sai hänet huutamaan täyttä kurkkua viikkojen ajan.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit
  • Suomalaisissa tapahtumissa marjastetaan kilpaa, neulotaan hevisti ja maistellaan valkosipulia

    Elävän arkiston kooste omaleimaisista tapahtumista.

    Kun tutkii tarkemmin kotimaamme tapahtumatarjontaa, saattaa helposti leuka loksahtaa kohti Kiinaa. Valikoimastamme löytyy maailmanlaajuiseen suosioon kohonnutta eukonkantoa ja saappaanheittoa, mutta myös vittuilua ja valehtelua. Elävä arkisto koosti yhteen muutamia kilpailuja ja tapahtumia, joita leimaavat omaperäisyys ja hyväntuulinen hulluttelu.

  • Crazy-jännärit Kurvin & Kurvin toilailuista olivat kielellistä ilotulitusta - Pentti Siimes hurmasi pojan roolissa

    Jännärikuunnelmat vievät hilpeille 1960- ja 1970-luvuille

    Olavi Neva käsikirjoitti 1960-1970-luvuilla Yleisradiolle seitsemän jännityshupailua, joiden kielellinen ilotulitus riemastuttaa nykykuulijaakin. Kuunnelmasarjojen keskiössä on isän ja pojan pyörittämä etsivätoimisto Kurvi & Kurvi. Kurvien seikkailuissa on dekkarijuonen sekä kaikenkattavan hupsuttelun ohella myös annos romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääosassa poika-Kurvin roolissa taiteilee useimmissa sarjoissa näyttelijä Pentti Siimes.

  • Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

    Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voitttamisesta.

    Kukapa, ainakaan vanhan kansakoulun käynyt, ei olisi hermoillut koulun laulukokeita. Koko luokan edessä, opettajan ankaran valvovan katseen alla pitää laulaa yksin joku omavalintainen laulu. Pelottavaa, varsinkin jos ei ole mikään satakieli. Pelottava on laulukoe myös Raili Ruston ohjaaman elokuvan Laulukokeet vuodelta 1975 päähenkilölle, vaikka eri syystä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto