Hyppää pääsisältöön

Rautateiden sähköistys käynnistyi 1960-luvulla – Ensimmäisenä valmistui rataosuus Helsingistä Kirkkonummelle

Pitkä matka piti Matin ja Liisan höyry- ja dieselvetureilla ryskyttää ennen kuin Suomen rataverkon sähköistäminen pääsi kunnolla alkamaan.

Ensimmäiset suunnitelmat rataverkon sähköistämisestä laadittiin jo 1900-luvun alussa.

Tositoimiin päästiin kuitenkin vasta 1960-luvun lopulla, kun Helsingin ja Kirkkonummen välinen rataosuus sähköistettiin. Uudistettu rataosuus avattiin liikenteelle tammikuussa 1969.

Nykyisin suurin osa Suomen henkilöliikenteestä kulkee sähkövetoisesti. Dieselvetureita käytetään kuitenkin edelleen vähemmän liikennöidyillä rataosuuksilla.

VR:n moderneinta kalustoa ovat InterCity- ja Pendolino-junat.

Mies ohjaa työkoinetta
Ohjaksissa tarvitaan osaamista. Mies ohjaa työkoinetta Kuva: Yle Elävä arkisto, kuvanauha VR-Yhtymä
Sähkömies asennustöissä
Asentaja työssään Kirkkonummen radalla. Sähkömies asennustöissä Kuva: Yle Elävä arkisto, kuvanauha Valtionrautatiet
Pahvinen  malli junavaunusta
Uusista vaunuista tehtiin ensin pahviset mallit. Pahvinen malli junavaunusta Kuva: Yle Elävä arkisto, kuvanauha Valtionrautatiet
Mies tarkastelee betonivalua
Radan kunnostus ja rakentaminen vaati monta työvaihetta, mm. uusia betonivaluja. Mies tarkastelee betonivalua Kuva: Yle Elävä arkisto, kuvanauha Valtionrautatiet

Virroitin-ohjelman tekijät

Ohjelman koko nimi: Virroitin – Elokuva rautateiden sähköistämisen vaiheista
Tuotanto: Fennada-Filmi Oy 8.1.1969
Tuotantoryhmä: Aune Paulin, Ensio Lumes, Igor Ahvenlahti, Kai Lall, Kari Hakala, Matti Paju, Pentti Ojala, Topi Lindqvist, Unto Kumpulainen ja Väinö Vento

Lisää ohjelmasta

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto