Hyppää pääsisältöön

Tasavallan Presidentti: Struggling for Freedom

Suomalaisen progen keskeinen nimi Tasavallan Presidentti nähdään outojen psykedelisten kameraefektien lomassa vuonna 1970. Harvinaisessa televisiotallenteessa laulusolistin virkaa toimittaa bändin alkuperäinen vokalisti Frank Robson.

Tasavallan Presidentti syntyi vuonna 1969 alun perin Balloon-nimisenä. Frank Robson oli yhtyeen laulajana sen kahdella ensimmäisellä albumilla.

Vuonna 1971 Pressalle alkoivat häämöttää myös kansainvälisen menestyksen mahdollisuudet. Robson oli mukana vielä bändin Ruotsin-kiertueella, mutta hän sai jättää paikkaansa Eero Raittiselle ennen Pressan ensimmäisiä esiintymisiä Englannissa.

Struggling for Freedom kuultiin Tasavallan Presidentin toisella lp:llä vuonna 1971.

Tietolaatikko

Struggling for freedom. Tolonen, Jukka (säv). Groundstroem, Måns (säv). Robson, Frank (san). Levytetty 1970.

  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto