Hyppää pääsisältöön

Paula Koivuniemi: Tummat silmät, ruskea tukka

Käheä-ääninen, lavakarismaattinen Paula Koivuniemi esitti vuonna 1980 kappaleen, josta tuli karaokebaarien ja drag-artistien kestosuosikki.

Seinäjoella vuonna 1947 syntynyt Paula Koivuniemi tuli suosituksi jo 1960-luvun puolessa välissä. Hänen ensimmäinen levynsä oli tango nimeltään "Perhonen".

1970-luvu oli Koivuniemelle musiikillisen linjan hakuaikaa. Hän kokeili useampaakin eri tyyliä popista souliin.

Oma tyyli löytyi varsinaisesti 80-luvulla. Tästä osoituksena oli hitteiksi muodostuneet "Tummat silmä, ruskea tukka" sekä "Romantiikkaa".

Tummat silmät, rukea tukka -hitti nähdään tässä taltiona Raha-automaattiyhdistyksen 45-vuotisjuhlakonsertista keväältä 1983.

Lue lisää:

Koivuniemen rouvasta tuli 1980-luvun alussa levyautomaattien valtias

Paula Koivuniemi aloitti laulajanuransa jo teini-iässä 1960-luvun alussa. Kansalliseksi suursuosikiksi hän nousi kuitenkin vasta liki parikymmentä vuotta myöhemmin 1980-luvun alun suurten hittien myötä.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto