Suomen ensimmäinen drive-in-nakkikioski avattiin Porissa 1967. Uutisfilmissä käydään katsomassa uudentyyppisen nakkikioskin toimintaa vuoden 1968 alussa.
Nakkien ja lämpimäisten myyntikioski oli avattu amerikkalaisen esikuvan mukaan, uutisfilmissä todetaan. Porissa avattu myyntikioski oli Suomessa ensimmäinen laatuaan.
Sen pääasiallisina asiakkaina olivat autoilijat. Asiointi on toimittajan mukaan helppoa, sillä tarvitsee vain ajaa myyntiluukulle ja avata sivuikkuna. Voiko olettaa, että tämänkaltaisia nakkikioskeja alkaa syntymään kuin sieniä sateella, ohjelmassa todetaan.
Amerikassa tämäntyylinen autoon palvelu on tavallista. Siellähän voi ajaa elokuviin tai autopesulaan ilman että tarvitsee nousta pois ajoneuvosta.